SF-Caravanin liittokokous: Ulkona satoi, sisällä paistoi aurinko

Liittokokous jakoi tunnustusta sekä luottamus- että toimihenkilöille. Hallitus sai uuden jäsenen.

Järvenpäässä ripotteli vettä SF-Caravan ry:n sääntömääräisen liittokokouksen aikana lauantaina, mutta sisällä Järvenpää-talossa vallitsi poutasää. Lämpöaallon takasivat muun muassa lukuisat hyvähenkiset puheenvuorot sekä se, että jäsenyhdistysten kritiikki jäi nopeasti edenneessä kokouksessa minimiin.

Kokouksessa läpikäydyn vuoden 2018 toimintakertomuksen mukaan SF-Caravanin toiminta keskittyi järjestön perustehtävien hoitamiseen niiden pysyttyä aiemmassa laajuudessaan.

SF-Caravanin toiminnanjohtaja Timo Piilonen esitteli vuoden 2018 toimintakertomuksen liittokokousväelle.

Liiton talous pysyi vankkana, sillä taloudellinen ylijäämä oli reilut 117 000 euroa. Liiton omistama, muun muassa Caravan-lehteä kustantava SFC-Markkinointi Oy puolestaan tuotti voittoa yli 83 000 euroa. Vahvojen talouslukemien myötä liittokokous päätti pitää jäsenmaksun ennallaan vuodelle 2020.

Huolta herättää edelleen hienokseltaan laskenut jäsenyhdistysten henkilöjäsenmäärä. Se oli vuoden 2018 päättyessä 62 247, joten määrä laski vuotta aiemmasta lukemasta 620 henkilöllä. Matkailuajoneuvoja on Suomessa kuitenkin lukumääräisesti enemmän kuin koskaan – viime vuoden päättyessä yhteensä 123 633. SF-Caravanin suurin luovutettu jäsennumero vuoden lopussa oli 164492.

Vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja talousarvio noudattelevat pitkälti edellisvuosien linjaa. Yksittäisenä kasvavana panostusalueena voi mainita muun muassa liiton ja SFC-Markkinoinnin sähköisen viestinnän vahvistamisen.

Tunnustusta toimihenkilöille

Liittokokouksessa jaettiin tunnustusta liiton toimihenkilöille. Liiton kultainen ansiomerkki myönnettiin Caravan-lehden toimitussihteerille Pirjo Rättyälle ja hopeiset ansiomerkit SF-Caravanin jäsenrekisterinhoitajalle Päivi Fjällströmille sekä taloushallintovastaavalle Inka Helenille.

SF-Caravanin uudeksi jäsenyhdistykseksi hyväksyttiin raaseporilainen SF-Caravan Kopparö ry. Liitossa on päätöksen myötä 79 jäsenyhdistystä.

Liittokokous huipentui vaaliin, jossa jatkokaudelle ylsivät Pirjo Kuisma (188 ääntä) ja Hanna Jokinen (143 ääntä). Hallitukseen nousi uutena jäsenenä Hannu Kivikoski (135 ääntä). Muut ehdokkaat olivat Juha Rinne (69 ääntä) ja Marianna Virta (23 ääntä).

Liittokokoustreffien yhteydessä on juhlittu SF-Caravan Helsinki ry:n viisikymppisiä Järvenpään Vanhankylänniemessä.

Järvenpään Vanhankylänniemessä järjestetyillä liittokokoustreffeillä on mukana parisataa vaunu- ja autokuntaa. Tapahtuma toimii samalla lauantaina liittokokousta isännöineen SF-Caravan Helsinki ry:n 50-vuotisjuhlatreffeinä.

Vuoden 2020 liittokokous järjestetään Lahdessa.

Laajempi kokousraportti julkaistaan seuraavassa Caravan-lehdessä. Lue myös SF-Caravanin tiedote kokouksesta.