Suomessa on nyt ennätyksellisen paljon matkailuajoneuvoja – ja ensi kertaa matkailuautoja enemmän kuin vaunuja

Matkailuajoneuvoja ostetaan nyt aiempaa perusteellisemmin harkiten muun muassa yleisten talousnäkymien vaisuuden vuoksi. Suomessa ja muissa maissa on nyt kasvava kysyntä etenkin halvemmille ja kevyemmille matkailuajoneuvoille.

Poksi Sport 4 -malleja saatiin Suomeen vuodenvaihteessa. Katsastusvapaassa vaunussa on nukkumispaikat kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Vaunussa on ”kaikki olennainen”, kuten suihku, jääkaappi ja lämmin vesi. Messuilla esillä olleen mallin hintalapussa luki 20 490 euroa.

Ilon aiheitakin on alalla kuitenkin helppo löytää. Suomessa on nyt rekisterissä ennätykselliset 131 267 matkailuajoneuvoa.

Myös matkailuajoneuvojen vuokraamisen suosio kasvaa tukevaan tahtiin. Touring Carsin toimitusjohtaja Veijo Tiitinen kertoo, että asiakaskunnan keski-ikä on nuorentunut ja on nyt noin 40 vuotta. Elämysten perässä reissataan ahkerasti, mutta vuokra-asiakkaat käyttävät muita vähemmän leirintäalueiden palveluita.

Monta vuotta on keskusteltu siitä, koska Suomessa matkailuautot ohittavat määrässä matkailuvaunut. Enää ei tarvitse pähkäillä. 31.12.2023 rekisterissä olleista 131 267 matkailuajoneuvosta 50,1 prosenttia oli matkailuautoja ja 49,9 prosenttia matkailuvaunuja.

Ero on vielä pieni, sillä matkailuautoja oli vain 165 kappaletta enemmän kuin vaunuja. Mutta autojen osuuden kasvu jatkuu. Vuonna 2023 Suomessa ensirekisteröidyistä tehdasvalmisteisista matkailuajoneuvoista matkailuautoja oli 60 prosenttia.

Finnlinesin osastolla Matkamessujen puolella moni käy selvittämässä tulevan kesän laivamatkoja Manner-Euroopan puolelle. Finnlinesin tiskillä oli heti perjantaina aamulla vipinää asiakaspalvelijoiden puheille.
Lapelland on ryhtynyt puhumaan mökki- ja saunavaunuistaan enemmän nimillä vaunumökki ja -sauna, mutta itse tuotteiden muutoksesta se ei kerro.
Jos on yhtään epäselvyyksiä siitä, mitä Suomeen saa tuoda ja viedä maasta, Tullin messuosasto on helppo paikka kysyä neuvoa.
Messukeskuksessa esittäytyy runsaasti myös erilaisia ystävyysseuroja. Esimerkiksi Pykeijan Ystävien osastolta saa pätevää tietoa, jos kesällä aikoo suunnata Jäämeren rannan suomalaisimpaan kylään.

Helsingin Caravan 2024 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 19.–21.1.2024 klo 10–18 Helsingin Messukeskuksessa. Caravan-messujen puolelle pääsee samalla lipulla kuin samaan aikaan järjestettäville Matkamessuille.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *