Suomalaisen leirintämatkailun järjestöjohtajat näkevät alan nykytilan ja tulevaisuuden myönteisenä. Uusimmassa Caravan Podcastissä vierailleet SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusi ja Suomen Leirintäalueyhdistys ry:n puheenjohtaja Kimmo Laatta kuitenkin uskovat, että koronaviruspandemia aiheuttaa vahinkoa alalle.
SF-Caravanin paikallisyhdistysten ylläpitämiä leirintäalueita on reilut 50 ja niin sanottuja yleisiä leirintäalueita kolmisen sataa. Yhteiskunnan laaja seisokki puraisee näitä kaikkia.
– Pitkälti riippuu siitä, kuinka pitkälle valtionhallinnon asettamat rajoitukset kestävät. Jos päästään eteenpäin ennen varsinaisen sesongin alkua, selvitään pienemmällä kolhulla. Jos rajoitukset venyvät juhannukseen, moni alue on hankaluuksissa. Pidetään peukkuja, että tämä olisi mahdollisimman nopeasti ja hallitusti ohi, Rusi sanoo.
Leirintäalueyhdistystä johtava Kimmo Laatta toimii Kustavin Lootholman ja Tammisaaren Kopparön toiminnanjohtajana.
– Koko ala ottaa kolhua. Toki järjestön jäseninä on monenlaisia yrityksiä, mutta esimerkiksi omilla alueillamme vaikutus on näkynyt jo nyt. Ala ei ole muutenkaan helppo, eikä siihen kaipaisi ylimääräistä häiriöitä. Tukitoimia ja apua tarvitaan, Laatta sanoo.
Yleisesti ottaen Rusi ja Laatta näkevät suomalaisten leirintäalueiden tason ja siten myös leirintämatkailun tulevaisuuden silti hyvänä. Keskustelua suomalaisten päättäjien kanssa on jatkettava monella tasolla, mutta asiassa auttaa se, että yhteistyö molempien järjestöjen ja myös Matkailuajoneuvotuojat ry:n välillä sujuu mallikkaasti.
Uusimmassa Caravan Podcast -jaksossa järjestöjohtajat kommentoivat edellä mainittujen teemojen ohella muun muassa sitä, pitäisikö leirintäalueet tällä hetkellä sulkea, tarvittaisiinko Suomea matkaparkkeja lisää ja miksi Ruotsissa alan lukemat ovat roimasti täkäläisiä edellä.
Kuuntele uusin jakso tästä: