Yölinnun Simo Silmu Caravan Podcastissä: ”Tiedä vaikka muutkin muusikot innostuisivat keikkailusta matkailuautolla”

Yölintu-orkesterin keulahahmo Simo Silmu kertoo koronakriisin putsanneen työt kalenterista tyystin. Keikoille ei ole nyt asiaa, eikä muusikoiden auta kuin odotella.

– Vallitseva tilanne soutaa ja huopaa, eikä esimerkiksi kesälavojen avaamisesta ole mitään tietoa, Silmu harmittelee uusimmassa Caravan Podcastissä.

Tavallisesti Silmu tekee keikkamatkat matkailuautolla yhdessä vaimonsa Päivin kanssa.

– Olisikohan tämä nyt ensimmäinen kesä, kun lähdemme autolla työmatkailun sijasta ihan lomamatkalle, kiertuemanagerina muun muassa fanituotemyynnistä huolehtiva Päivi sanoo.

”Ei teidän tarvitse autossa nukkua”

Muista matkailuautolla keikkailevista iskelmälaulajista Silmuille nousee mieleen Tomi Markkola, mutta pääosa artisteista yöpyy vielä hotellissa.

Caravan Podcastissa vierailleita Simo ja Päivi Silmua haastateltiin myös Caravan-lehden numerossa 4/2018.

– Kovasti kaikki kyllä juttelevat, että onpa kätevää. Ehkä olemme tässä tietyllä tavalla pioneereja. Tiedä vaikka innostus tarttuisi vielä muihinkin kiertäviin muusikoihin, Simo Silmu sanoo.

Keikkajärjestäjät usein kummastelevat pariskunnan halua yöpyä matkailuautossa.

– Monesti meille sanotaan, että ”ei teidän tarvitsisi siellä nukkua”, mutta emme edes muista, milloin olemme viimeksi olleet hotellissa, Päivi Silmu sanoo.

– On paljon yksinkertaisempaa pitää tavarat autossa kuin siirtyä laukkuineen ja koiran kanssa hotellihuoneeseen, Simo säestää.

Kuuntele uusimmasta Caravan Podcastistä, millaisia hauskoja sattumuksia Silmut ovat kokeneet matkoillaan, millainen on pariskunnan työnjako reissuilla ja mitä he tuumivat yleisesti karavaanareista.