Polar kasvattaa matkailuvaunujen tuotantoa

Polar (SoliferPolar AB) kertoo jo pidempään saaneensa lisättyä matkailuvaunujensa myyntiä. Lisäksi Polarin elokuussa julkistamat uudet mallit ovat saaneet yrityksen mukaan positiivisen vastaanoton.

Niinpä yritys on nyt päättänyt painaa kaasua ja lisätä vaunujensa tuotantoa vastatakseen kysyntään.

Yrityksen toimitusjohtaja Tony Ekströmin mukaan kovasta hintakilpailusta huolimatta Polar on pitänyt kiinni siitä, että vaunut tehdään käsityönä ja talviolosuhteissa pärjääviksi

Ekström sanoo Polarin keskittyneen myös huomioimaan lapset.

– Tänä vuonna olemme tuoneet useita isolla lastenhuoneella varustettuja malleja, mikä on herättänyt suurta kiinnostusta, Ekström sanoo yrityksen tiedotteessa.

Kaikki uudet Polar-vaunut varustetaan nyt iPad Minin kokoisella eli 7-tuumaisella tabletilla, josta yritys käyttää nimeä Polar Panel. Näytöltä pystyy ohjaamaan suurta osaa vaunun järjestelmistä. Lisäksi siinä on radio.

Polar on valmistanut matkailuajoneuvoja Pohjois-Ruotsissa Doroteassa jo yli 50 vuotta. Yrityksen mukaan 80 prosenttia sen vuodesta 1964 alkaen valmistamista matkailuvaunuista on yhä käytössä.

Jokaisen Polar-vaunun säänkestävyys testataan, jotta vaunu pärjää pohjolan keleissä.