Kuopion Pohjoismaiset Karavaanipäivät lähestyvät

Viime vuonna Pohjoismaiset Karavaanipäivät jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan, mutta tänä kesänä tapahtuma toteutuu Kuopion Rauhalahdessa.

Pohjoismaiset Karavaanipäivät järjestetään kuuden kilometrin päässä Kuopion keskustasta sijaitsevassa Matkailukeskus Rauhalahdessa viiden tähden leirintäalueen mukavissa puitteissa 19.–23. heinäkuuta – siitä riippumatta, minkä verran muista Pohjoismaista karavaanareita lopulta saapuu Kuopioon. Ilmoittautumisia naapurimaista on jo tullut.

Karavaanipäivillä on luvassa ohjelmaa, menemistä ja tekemistä koko perheelle yhdessä karavaanariyhteisön kanssa. Rauhalahdessa on vuokrattavissa erilaisia liikuntavälineitä, joten jos ei ole tullut aiemmin kokeiltua esimerkiksi läskipyörää tai sup-lautaa, siihen tarjoutuu tilaisuus. Matkailukeskus Rauhalahden vieressä on Kylpylähotelli Rauhalahti ja eläinpuisto.

Ohjelma vielä tarkentuu

Tapahtumassa otetaan selvää, kuka karavaanareista on Pohjoismaiden mestari golfissa. Karavaanareiden Golfkerhon järjestämä kisa on keskiviikkona 21.7. Siilinjärven Tarinagolfissa.

Pohjoismaiden mestaruudesta kisataan myös carambassa eli taitoajossa, jota pääsee paikan päällä ohjatusti harjoittelemaan. Päivien aikana voi suorittaa ajotaitomerkkejä. Uutuutena ohjelmassa on kaikkien koirarotujen Match-show Rauhalahdessa tiistaina 20.7.

Vaikka tekemistä ja ohjelmaa on tapahtumassa paljon tarjolla, stressiä siitä ei tarvitse ottaa. Kesäisessä Kuopiossa on tilaisuus rauhalliseen irtiottoon arjesta uimisen, saunomisen ja lomailun merkeissä.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen on osoitteessa Nordicrally.fi