Viron karavaanarit kutsuvat suomalaisia Eesti Karavanin syntymäpäiville

Viron karavaanarit kutsuvat suomalaisia sikäläisen harrastejärjestön, Eesti Karavanin 41-vuotissyntymäpäiville. Tapahtuma järjestetään 22.–25. heinäkuuta Võrumaalla Tindioru Talussa. Tapahtumapaikka sijoittuu siis Etelä-Viroon lähelle Latvian rajaa.

Tapahtuman teema on ”Viva l’Italia” eli ”Eläköön Italia!”, mikä näkyy monella tapaa paitsi ohjelmassa myös ruokapöydässä. Tarjolla on saapasmaan ruokia ja viinejä, mutta kävijöitä hemmotellaan myös italialaishenkisellä musiikilla ja muulla viihteellä. Myös lapset on huomioitu ohjelmassa.

Eesti Karavanin sivuilta löytyy kattavasti lisätietoa tapahtumasta suomeksi. Sivuston mukaan Viron päivittäiset koronatartuntaluvut ovat jo pienemmät kuin Suomessa. Myös palaaminen Suomeen on koronatilanteen muututtua aiempaa helpompaa.

Samana viikonloppuna karavaanareilla on muutenkin mukavasti valinnanvaraa, sillä Kuopion Rauhalahdessa järjestetään Pohjoismaiset karavaanipäivät.

Keskustelu

  1. Priit Peljo

    👌😎🖐

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.