Pienen ilmanvastuksen tarjoava Karoo-matkailuvaunu soveltuu vedettäväksi myös sähköautolla.
Kun jyväskyläläinen Karoo oy vajaat kaksi vuotta sitten toi julkisuuteen vaunuprojektinsa, ei jäänyt epäselväksi, että nyt ollaan tekemässä erilaista vaunua. Nyt sen pääsevät konkreettisesti näkemään myös suomalaiset, sillä Karoo toi Helsingin Messukeskukseen prototyypin vaunustaan. Maailmanensi-ilta oli syksyllä Düsseldorfin Caravan Salon -messuilla.
Muualla Euroopassa yritys käyttää vaunusta nimeä Karoo Adventure, mutta Suomen-markkinoilla Adventure-sanaa ei käytetä.

Karoon vaunu on yhä tuotekehitysvaiheessa, mutta Caravan 2026 -messuilla esillä oleva ensimmäinen prototyyppi avaa hyvin matkailuvaunun ideaa, muun muassa kokoa, modulaarisuutta, toiminnallisuuksia ja monikäyttöisyyttä.


Karoo on suunnitellut marraskuusta alkaen vaunun seuraavaa prototyyppiä, jonka on tarkoitus olla jo mahdollisimman lähellä tuotantoversiota.

Karoo on saanut vaunustaan yli 700 ennakkotilausta, ja niitä on tullut etenkin Saksasta. Ensimmäiset toimitusajat on tarkoitus vahvistaa alkukesästä 2026 tuotantoprosessin käynnistyessä.
Yrityksen tavoitteena on, että ensimmäiset toimitukset aloitetaan elokuussa 2026 – ensivaiheessa kolmessa ennakkomarkkinamaassa eli Saksassa, Suomessa ja Norjassa.

Karoo ei vielä vahvista, mikä tulee olemaan vaunun valmistusmaa. Sen toimitusjohtaja Timo Huhtala kuitenkin myöntää, että se ei tule olemaan Suomi.
Myös se on varmaa, että alkuperäinen tavoite saada vaunusta katsastusvapaa alle 750-kiloinen ei toteudu. Alkuperäisestä ideasta poiketen aikuisten vuode ei laskeudu katosta. Kokonaisuutena alkuperäinen idea on kuitenkin kantanut hyvin pitkälle samanlaisena alusta asti.

Ennakkomyynnissä Karoo Adventuren hinta Suomessa alkaa 38 704 eurosta. Tarjolla on jo tässä vaiheessa runsaasti myös lisävarusteita, joita valitsemalla hinta nousee helposti yli 40 000 euron. Karoolaiset eivät kuitenkaan ole hinnasta huolissaan, ja muistuttavat, että kyseessä on premium-vaunu.
Projektin julkistamisvaiheessa tavoiteltiin noin 30 000 euron hintaa, mutta matkan varrella vaunuun on tullut lisää tekniikkaa. Esimerkiksi toisin kuin alkukaavailuissa vaunu on nyt jarrullinen, mitä käytännössä edellytetään muun muassa Norjassa.

Keskustelu