Espoossa sijaitseva Hymer Center on tehnyt yhteistyötä saksalaisvalmistajan kanssa jo 1980-luvulta lähtien.
Uutta matkailuautoaan noutamaan tulleet Seija Lemmetyinen ja Alpo Jokela vaihtoivat kuulumiset Antti Kekäläisen kanssa.
Kehä III:n varrella toimiva Hymer Center juhlii tänä vuonna merkittävää virstanpylvästä: yhteistyötä saksalaisen matkailuautovalmistajan Hymerin kanssa on takana 40 vuotta. Vuonna 1986 solmittu sopimus käynnisti pitkän tarinan, josta on kasvanut yksi suomalaisen caravan-kaupan tunnetuimmista nimistä.
Yritystä luotsaavan Antti Kekäläisen mukaan vuosi 1986 on yhtiön historian kannalta ratkaiseva.
– Pidän sitä todellisena juhlavuotena. Sopimus Hymerin kanssa allekirjoitettiin silloin, ja siitä yhteistyö alkoi. Ensimmäiset autot tulivat pian sen jälkeen maahan ja asiakkaille, Kekäläinen kertoo.
Hymer Center on Touring Camp oy:n aputoiminimi. Yrityksen juuret ulottuvat Pohjois-Savon Muuruvedelle, missä Kekäläisen setä Hannu Kekäläinen perusti liikkeen alun perin Touring Cars -nimellä. Kuopion kautta toiminta siirtyi Espooseen vuonna 1997. Nykyisin Touring Cars tunnetaan kansainvälisenä vuokraamobrändinä, mutta Hannu Kekäläinen luopui vuokraustoiminnoista jo varhain keskittyäkseen ajoneuvomyyntiin Touring Campin nimissä.
Hymer Centerin taustalla on vahva kauppiassuku ja yrittäjähenki. Antti Kekäläinen itse on ollut mukana toiminnassa yli 20 vuotta. Sukupolvenvaihdos valmistui lopullisesti vuonna 2020.
– Kun on saanut olla mukana yli puolet tästä historiasta, toiminta tuntuu jo hyvin omalta. Tämä ei ole vain työpaikka, vaan identiteettiäkin rakentava asia.
Pitkä yhteistyö tehtaan kanssa näkyy myös luottamuksena tuotteeseen.
– Hymer on toimialan huippua. Kun tuotteeseen voi luottaa, sen takana on helppo seistä. Silloin oma tehtävämme on tuoda siihen vielä lisäarvoa palvelulla.
Markkina on viime vuosina elänyt voimakkaasti, mutta Hymer Center on pitänyt kiinni omasta toimintatavastaan.
– Me emme hae volyymia hinnalla millä hyvänsä. Myymme tasaisesti vuodesta toiseen. Emme ehkä eniten, mutta jatkuvasti.
Yrityksen mallissa valtaosa uusista autoista tilataan asiakkaalle tuotannosta.
– Varmaan kahdeksan autoa kymmenestä myydään asiakkaalle tehtaalta. Vain kaksi kymmenestä on varastossa valmiina.
Tämä vähentää riskejä ja sitoo vähemmän pääomaa.
Juhlavuoden yksi kiinnostavimmista uudistuksista löytyy myymälän tiskiltä. Liikkeessä on suuri näyttö, jonka kautta asiakkaita palvelee huoltopuolen asiantuntija etänä Kuopiosta.
Näytöllä vastassa on jälkimarkkinoinnin ammattilainen Tuomas Koponen.
– Alkuperäinen haaste oli se, että tarvitsimme osaajan, mutta hänen ei ollut mahdollista muuttaa Espooseen. Ratkaisimme asian rakentamalla etätyöpisteen, Kekäläinen kertoo.
Konsepti on ollut käytössä noin vuoden.
– Asiakkaiden reaktio on usein ensin hämmästys, sitten wow.
Näytön kautta voidaan käydä läpi huoltoasioita, varaosia, ajanvarauksia ja jopa jakaa dokumentteja tai kuvia yhdessä asiakkaan kanssa.
Myös Koponen näkee mallissa selviä etuja.
– Olen kokenut, että pystyn tekemään työn tehokkaammin. Kun teen vakuutusyhtiölaskelmia tai muita keskittymistä vaativia asioita, saan työrauhan paremmin kuin perinteisessä tiskityössä.
Silti inhimillisyys ei katoa.
– Ihmiset kohdataan edelleen ihmisinä. Tämä ei poista asiakaspalvelun henkilökohtaista puolta.
Tarvittaessa paikalla oleva asentaja tai muu henkilökunta liittyy tilanteeseen mukaan.
Kekäläinen uskoo, että vastaavaa mallia voitaisiin hyödyntää laajemminkin.
– Ei ole mitään estettä sille, etteikö yksi asiantuntija voisi palvella useampaa toimipistettä tai jopa asiakasta kotona.

Etäpalvelu auttaa jo nyt esimerkiksi kolarikorjausasioissa. Asiakas voi lähettää kuvat vauriosta puhelimella, minkä jälkeen arviointi voidaan aloittaa heti.
– Asiakkaan ei tarvitse lähteä ajamaan ympäri kaupunkia näyttämään autoa. Homma voi lähteä käyntiin saman tien.
Hymer Center kehittää parhaillaan myös tekoälyyn perustuvaa palveluratkaisua.
Ajatuksena on hyödyntää valtavaa määrää käyttöohjeita, huoltodokumentteja ja teknisiä materiaaleja niin, että tieto löytyisi sekunneissa.
– Jos asiakkaalla on vaikka 80-luvun Hymer ja jokin merkkivalo palaa, vastauksen etsimiseen voi mennä tuntikausia. Tekoäly voisi antaa suunnan heti.
Kyse olisi sekä sisäisestä tehokkuudesta että mahdollisesti myös asiakkaille avattavasta palvelusta.
Hymer Centerin 40-vuotisjuhlavuosi näyttääkin olevan enemmän uuden alku kuin pelkkä historian merkkipaalu. Kekäläinen tiivistää pitkän menestyksen kolmeen asiaan: laatuun, jatkuvuuteen ja kykyyn uudistua.
– Muutos on ollut ehkä ainoa pysyvä asia nämä vuodet. Mutta samalla täytyy pitää kiinni siitä, mikä toimii: hyvä tuote ja hyvä palvelu.
Varsinaiset juhlallisuudet Hymer Center pitää maltillisina, mutta juhlavuosi huomioidaan ainakin yrityksen kultavaltauksella Inarin Sotajoella, missä on perinteisesti järjestetty syksyisin nuotioilta Hymer Clubin jäsenille.
Keskustelu