Hyvää lomatunnelmaa pilaa ainakin hetkeksi matkailuauton tai -vaunun rengasrikko tienpäällä. Etenkin jos tietää, että tunkin kaivaminen ja muu säheltäminen olisi ollut vältettävissä.
Rengasvalmistaja Nokian Renkaat herättelee tiedotteessaan karavaanareita kiinnittämään huomiota renkaisiin näin kovimman lomasesongin alla, ja aiheesta. Renkaissa on toki kyse myös mukavuudesta mutta ennen kaikkea turvallisuudesta.
– Valitettavasti yleistymässä on ilmiö, jossa osa minibussien ja pakettiautojen omistajista käyttää näyttäviä suurikokoisia vanteita ja henkilöauton renkaita, sanoo Nokian Renkaiden kehityspäällikkö Mikko Liukkula.
Hän muistuttaa, että henkilöauton renkaiden rakenne ei ole suunniteltu kestämään yhtä raskaita kuormia kuin pakettiautoihin ja matkailuajoneuvoihin tarkoitetut renkaat – vaikka niiden kantavuusluokka nimellisesti olisikin riittävä.
Matkailuautoihin ja -vaunuihin suositellaan C-luokan (commercial) renkaita. Jotkut rengasvalmistajat erottavat pakettiautojen C-renkaat ja matkailuajoneuvoihin tarkoitetut CP-luokan (camper) renkaat toisistaan. Osa vahvistaa kaikki pakettiauton renkaansa kestämään myös raskaita matkailuajoneuvoja.
Renkaiden koon, kantavuusindeksin ja nopeusluokan tulee vastata ajoneuvon rekisteriotteessa annettuja tietoja. Mikko Liukkula suosittelee myös teräsrunkoisilla venttiileillä varustettuja kesärenkaita ilmavuotojen välttämiseksi.
– Huomioi, että matkailuauton ovitarrassa oleva paineohje on joskus tarkoitettu pakettiautokäyttöön. Säädä rengaspaine aina todellisen kuorman mukaan ja muista, että lievä ylipaine ei ole koskaan yhtä haitallista kuin alipaine.
Pakatun ajoneuvon todellisen painon voi tarkistaa esimerkiksi joillakin jäteasemilla.
Liukkula muistuttaa tarkistamaan erityisesti renkaiden sisäsivut ja reunat. Jos näkyvissä on pullistumia tai paljastuneita teräsvöitä, on aika vaihtaa renkaat. Myös tärinä ajettaessa on aina merkki joko tasapainotusongelmasta, rengasvauriosta tai liasta vanteessa.
Säännöllisesti tarkistettavia asioita ovat luonnollisesti myös renkaiden kuluminen: vesiliirron estokyky heikkenee merkittävästi jo alle neljän millimetrin urasyvyydessä. Renkaassa oleva DOT-merkintä ilmaisee renkaan valmistusviikon ja -vuoden: renkaat suositellaan vaihdettaviksi viimeistään 10 vuoden iässä, vaikka ne eivät olisi vielä kuluneet.
Lähde ja kuvat: Nokian Renkaat
Keskustelu