Ei kannata unohtaa tarkastaa myöskään auton vararenkaan kuntoa tai paikkasarjan ikää

Kaikkihan muistavat edes ennen joululiikenteeseen lähtemistä tarkastaa hyvissä ajoin auton renkaiden ja turvavarusteiden mahdolliset puutteet, jotta ne ehtii tarvittaessa vielä korjata ennen reissuun lähtöä.

Tänä vuonna lyhyiden pyhien vuoksi joululiikenteestä ennakoidaan vilkasta. Jouluaatto osuu perjantaille, joka on monelle vapaapäivä, ja tapaninpäivää puolestaan vietetään sunnuntaina. Kovinta liikennettä sekä ruuhkia kaupunkien ulos- ja sisäänajoväylille voidaan odottaa aatonaattona torstaina iltapäivällä sekä sunnuntaina alkuillasta.

Jotta joulumatka ei ainakaan renkaiden vuoksi jämähdä tien penkalle, kannattaa tarkastaa talvirenkaiden kunto. Vaikka lain vaatima pienin urasyvyys on se 3 millimetriä, yleisenä turvasyvyytenä pidetään 5 millimetriä – sitä matalammat urat eivät enää pidä kunnolla sohjossa.

– Yhä useammassa autossa on nykyisin vararenkaan tilalla paikkasarja, jonka käyttöikä on noin kuusi vuotta. Jos se ylittyy tai sarjan ikä ei ole tiedossa, se kannattaa varmuuden vuoksi uusia, muistuttaa tiedotteessa Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora.

Renkaista on hyvä tarkastaa manuaalisesti myös auton ohjekirjasta tai kuljettajan oven karmista löytyvät suositukset rengaspaineiksi. Pakkasilla paineet kannattaa säätää 0,2 baria suositusta korkeammaksi. Oikea rengaspaine vakauttaa ajoa ja säästää rengasta – sekä sitä harmittavan kallista polttoainetta. Haittaa tai vaaraa hieman tavallista korkeammista paineista ei Autorengasliiton mukaan ole.

Lähde ja kuva: Autonrengasliitto ry