Raja-Joosepin rajanylityspaikan uudistukset valmistuvat

Inarissa noin 50 kilometriä Ivalon keskustasta kaakkoon sijaitsevan Raja-Joosepin rajanylityspaikan uudistukset valmistuvat 18.11.2021. Väylävirasto on toteuttanut uuteen paikkaan rakennetun rajanylityspaikan alueelle uudet ajokaistat ja tarkastusalueen. Myös alueen liikenteenohjausjärjestelyt ja aluevalaistukset uudistettiin.

Tulli ja Rajavartiolaitos saivat Raja-Joosepissa jo elokuussa käyttöön uudet toimitilat, jolle lämmitysenergia saadaan alueelle perustetusta pellettivoimalasta.

– Tehdyt uudistamiset varmistavat rajanylityspaikan käyttökapasiteetin pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 2019 rajanylityksiä Raja-Joosepin rajanylityspaikalla rekisteröitiin 80 800. Raja-Joosepin kansainvälisen rajanylityspaikan liikennemäärät tulevat hyvin todennäköisesti kasvamaan koronaa edeltäneeseen aikaan nähden. Nyt toteutettu infrauudistus vastaa kasvaviin tarpeisiin, kertoo tiedotteessa rajanylityspaikkojen EU-kehittämishankkeiden projektipäällikkö Jyri Mustonen Väylävirastosta.

Urakassa Raja-Joosepin rajanylityspaikan alue aidattiin. Aitaan rakennettiin kulkuportteja ja myös poroestesilta.

– Rajanylityspaikan telematiikka päivitettiin, liikenteenohjausjärjestelmät uudistettiin ja liikenneinfra kehitettiin kokonaisuudessaan vastaamaan paremmin kansainväliseltä rajanylityspaikalta vaadittavia toimintoja, sanoo hankkeen projektipäällikkö Terhi Haapaniemi.

Kansainvälisen rajanylityspaikan statuksen Raja-Jooseppi sai vuonna 1989. Raja-Jooseppi on EU:n ulkorajan pohjoisin kansainvälinen rajanylityspaikka.