Takaisin rattiin pitkän tauon jälkeen? Näin kynnys madaltuu

Suomessa oli tämän vuoden alussa noin 3,7 miljoonaa voimassa olevaa ajokorttia, mutta osalla ajokortillisista ajotauko venyy toisinaan vuosiin ja jopa vuosikymmeniin.

– Jokaisen lähipiiristä löytyy todennäköisesti henkilö, jolla on hyvin pitkä aika edellisestä ajosta ja sitä myötä kynnys palata liikenteeseen on kasvanut suureksi. Joskus kynnyksestä tulee ylitsepääsemätön, kun rattiin ei enää uskalla. Ajamattomuus voi myös kalvaa mieltä, koska tiedostetaan, että joskus autoa voi tarvita. Onkin tärkeää muistaa, että ajotaitoa voi aina harjoitella ja asioiden kertaaminen voi madaltaa kynnystä, sanoo tiedotteessa liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

Rattiin palaajia vierestä seurannut liikenneopettaja kertoo, että pitkän tauon jälkeen jotkut pelkäävät aiheuttavansa toisille vaaraa.

– Esimerkiksi lapset takapenkillä ei uskalleta lähteä ajamaan. Henkilön voi vallata epävarmuus, ettei hän osaa käsitellä autoa turvallisesti kaikissa tilanteissa. Monesti rattiin paluu alkaakin itseluottamuksen vahvistamisesta, joka syntyy siitä, että tunnetaan oma auto ja osataan katsoa oikeita asioita liikenteessä. Pitää luottaa itseensä ja siihen, että muutkin noudattavat liikennesääntöjä, sanoo pitkäaikainen liikenneopettaja ja HR- sekä yhteiskuntasuhdevastaava Sampsa Lindberg CAP-Autokoulusta.

Lindbergin mukaan autokouluun ajotaitoja kertaamaan tulee lähinnä naisia, mutta miehetkin voivat tuntea ajopelkoa. Ajamattomuuteen saattaa myös liittyä häpeän tunteita, koska Suomessa autolla ajaminen otetaan helposti itsestäänselvyytenä.

Vinkkejä tauon jälkeen rattiin palaamiseen

1) Tutustu ajoneuvoon ajan kanssa
Ennen liikenteeseen lähtöä palauta mieleen auton perustoiminnot. Ensin on hyvä ottaa ohjekirja käteen ja katsoa, mitä mistäkin vivusta ja napista tapahtuu. Pystythän käyttämään laitteita irrottamatta katsetta tiestä tai korkeintaan nopealla vilkaisulla, jotta keskittyminen ei ajaessa herpaannu? Auton käsittelyä voi mennä harjoittelemaan rauhalliseen paikkaan, kuten tyhjälle parkkipaikalle.

2) Kertaa liikennesääntöjä ja -merkkejä
Liikennesääntöjen kertauksesta ei koskaan ole haittaa. Liikennesäännöt ja -merkit voivat myös vuosien saatossa hieman muuttua, joten päivitys voi olla tarpeen. Uusi tieliikennelaki toi tänä vuonna uusia liikennemerkkejä sekä muutoksia muun muassa sulkuviivojen väriin, parkkeerausmahdollisuuksiin ja talvirenkaiden käyttöön.

3) Tueksi kaveri tai ammattilainen
Kysy, lähtisikö joku tueksesi. Autokoulut puolestaan tarjoavat yksilöllisesti räätälöityä ajovalmennusta tarpeiden mukaan. Liikenneopettaja voi myös arvioida ajotaitojasi, jos itse niitä epäilet. Verkosta löytyy oppimateriaalia liikennesäännöistä ja ajotilanteista. Niitä on koottu esimerkiksi Ajokortti-info-sivustolle.

4) Alkuun tutussa ympäristössä
Kun auton hallinta alkaa tuntua varmalta, on aika lähteä liikenteeseen. Tutut reitit on hyvä ottaa ensin haltuun. Jos mahdollista, ajoita ajosi ensin rauhalliseen aikaan ruuhkien ulkopuolelle. Pikkuhiljaa voi pidentää reittejä, kokeilla eri aikoja päivästä ja ajaa esimerkiksi kaupungin keskustaan tai monimutkaisempiin risteyksiin. Vilkasliikenteiseen kaupunkiin tai pidemmälle matkalle lähtiessä kannattaa miettiä ennalta reittisuunnitelma.

5) Älä liikaa mieti muita
Jos auto sammuu valoihin tai mäkilähtö ei heti onnistu, toisten ajatuksille tai hermostumiselle ei kannata antaa mielessä liikaa valtaa. Kaikki tekevät joskus liikenteessä virheitä.

Ajokortti ei ole ikuisesti voimassa

Joskus hyvin pitkä tauko ajamisesta voi tarkoittaa sitä, että liikenteeseen paluun yhteydessä pitää uusia ajokortti. Kaikki vuoden 2013 tammikuun jälkeen myönnetyt ajokortit ovat määräaikaisia.

Uudet henkilöautojen, moottoripyörien ja mopojen ajokortit ovat voimassa 15 vuotta kerrallaan. Kun kuljettaja täyttää 65 vuotta, kortin voimassaoloaika on enintään 5 vuotta kerrallaan.

Ajokortin uudistamiseen ei pääsääntöisesti liity autokouluopetusta tai kuljettajantutkintoa. Jos esimerkiksi henkilöauton ajokortti on kuitenkin vanhentunut yli kaksi vuotta sitten, on kuljettajantutkinto suoritettava uudelleen.

Lähde: LähiTapiola