Kesäkuun myrskyn seurauksena Kuusamon Iivaaran retkeilyreitti poistetaan pysyvästi käytöstä

Iivaaran kahdeksan kilometrin patikointireitti Iirinki Kuusamossa jäi kesäkuussa juhannusviikolla niin pahasti Paula-myrskyn tuhojen alle, ettei sitä ole Metsähallituksen mukaan mahdollista raivata käyttökuntoon. Reitti poistetaan pysyvästi käytöstä. Iiringin opasteet on jo poistettu ja parkkipaikka suljettu.

Iivaaralla on kesällä liikkunut retkeilijöitä, mutta kaatuneiden puiden takia Iivaaran maasto on erittäin vaikeakulkuista. Retkeily siellä voi olla vaarallista ja liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla.

Metsähallituksen tavoitteena on, että tulevaisuudessa Iivaaralle saadaan avattua uusi retkeilyreitti. Reittivaihtoehtoja kartoitetaan parhaillaan. Iivaaralla on myös hiihto- ja moottorikelkkareitit, jotka toivotaan saatavan jossain muodossa käyttöön tulevana talvena. 

Myrskyistä samoin kärsineellä Taivalkosken Kylmäluomalla retkeilyreitit pysyvät edelleen suljettuina. Metsähallituksen mukaan Kylmäluoman Retkeilykeskus leirintäalueineen on avoinna ja alueella voi kalastaa normaalisti.

Lähde: Metsähallitus