Rivianin sähkökäyttöinen avolava-auto muuntui ohjelmistopäivityksellä aiempaa sopivammaksi leirintämatkailuun

Rivian on laittanut jakoon uuden ohjelmistopäivityksen, joka tekee sen R1T-avolavamallista ja R1S-katumaasturista näppärämmän reissaajille.

Kuten matkailuauto- ja vaunu olisi hyvä saada mahdollisimman suoraan asentoon, jotta muun muassa nukkuminen olisi mukavaa, nyt myös Rivianin automalleja saa Camp Mode -leirintätilassa automaattisesti sensoreiden avustuksella säädettyä vaakatasoon epätasaisella paikalla yövyttäessä.

Näin Rivianin kattoteltassakin yöpyvän nukkumismukavuutta saadaan siltä osin parannettua. Auton vaaka-asentoon saamisesta voi olla hyötyä myös silloin, kun kokkaillaan keittiömoduulilla – eivätpä ainakaan esimerkiksi keitot auton vinon asennon vuoksi kallistu ulos astioiden yhdeltä reunalta.

Rivianin mukaan korkeuden säätäminen kestää muutamasta kymmenestä sekunnista muutamaan minuuttiin riippuen maaston epätasaisuudesta. Säätö jokaisen renkaan kohdalta on tehtävissä vain auton ollessa pysäköitynä. Jos auton joltakin kulmalta nostettua tai laskettua korkeutta ei palauteta perustasoon, autolla voi ajaa hetken vain hyvin alhaisella nopeudella.

Jos auto on liian epätasaisella kohdalla, Camp Mode ilmoittaa, ettei autoa saada kunnolla vaakatasoon ja se olisi siirrettävä muuhun paikkaan.

Leirintätilassa on myös toimintoja, jolla vaikkapa leirintäalueella vieressä leiriytyviä kohtaan on helpompi olla huomaavainen. Kun valitaan Camp courtesy -”kohteliaisuustila”, mahdollisesti muita häiritsevät auton kaikki ulkoiset valot sekä äänet sammuvat. Myös ilmastointi siirtyy hiljaisempaan tilaan.

Sivupeileissä olevia valoja voidaan käyttää oman auton välittömän lähiympäristön valaisemiseen ilman, että muita leiriytyjiä häiritään esimerkiksi auton ajovaloilla.

Lähde ja kuvat: Rivian

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.