Saksalaiset roskaavat automatkailijat innoittivat aikoinaan ensimmäisen tiekirkon avaamiseen

Sadat tuhannet matkailijat Suomessa pistäytyvät tänäkin kesänä vierailijoille ovensa avoinna pitävissä Tiekirkoissa, joita on noin 265.

–  Tiekirkot antavat tilaisuuden pysähtyä toisenlaiseen taukopaikkaan. Voi nähdä upeaa arkkitehtuuria, kuulla tarinoita paikallisesta historiasta tai hiljentyä hetkeksi omien ajatustensa äärellä, sanoo tiedotteessa yhteyskoordinaattori Sanja Fält Kirkkopalveluista.

Uusitussa tiekirkot.fi-sivustossa on panostettu erityisesti käytettävyyteen mobiililaitteella, sillä kirkkojen aukioloaikoja ja osoitteita etsitään eniten ollessa reissun päällä. Sivustossa on tiekirkkotietoa ja vastauksia kysymyksiin koskien vierailuja. Uutena ominaisuutena palvelussa on Tiekirkkojen etsiminen paikkakunta- ja retkihaulla.

Kesäkaudella 2019 Tiekirkoissa vieraili lähes 350 000 matkailijaa, ja suosituin kohde oli Turun tuomiokirkko. Viime vuonna tiekirkkokesä peruttiin.

Kun seurakunta sai tarpeekseen

Ensimmäinen Tiekirkko syntyi Saksassa Münchenin ja Stuttgartin väliselle A8-moottoritielle vuonna 1958. Taustalla oli se, että tien varressa oleva katolinen kirkko sai naapurikseen taukopaikan, jossa ei ollut matkailijoita huomioivia wc- tai muita palveluja.

Lopulta seurakunta kyllästyi roskaaviin ja jätöksiään jättäviin automatkailijoihin, mutta kieltojen sijaan ratkaisi asian toisin. Palveluja lisättiin ja samalla toivotettiin kulkijat pistäytymään kirkossa.

Lähde ja kuva: Kirkkopalvelut ry