Caravan Salon rajoittaa messuille päästettävien vierailijoiden määrää

Düsseldorfissa vuosittain järjestettävä Euroopan tärkein karavaanialan messutapahtuma Caravan Salon on kertonut lisää sopeutumistoimista koronavirustilanteeseen.

Jo aiemmin messuja päätettiin siirtää viikolla eteenpäin kokonaan syyskuun puolelle, mutta lisää turvallisuutta parantavia ratkaisuja tiedettiin odottaa. Järjestäjä tiedottaa nyt, että messuille päästetään päivässä korkeintaan 20 000 vierailijaa, joten tänä vuonna tullaan senkin vuoksi varmuudella jäämään kauas viime vuoden ennätyksellisistä kävijäluvuista.

Messukokemuksesta tulee sikälikin erilainen kuin aiemmin, että kaikilta messuille tulijoilta aiotaan vaatia maskin käyttöä koronaviruksen etenemisen hidastamiseksi.

Koronavirusta yritetään kampittaa myös sillä, että tänä vuonna messuille ei voi ostaa lippuja lainkaan paikan päällä, vaan ne on ostettava ennakkoon netistä. Lippu on voimassa vain tietylle päivälle, jolla pyritään varmistamaan, ettei minkään päivän maksimikävijämäärä ylity. Samalla jokainen kävijä tulee rekisteröidyksi nimellään. Se auttaa viranomaisia tilanteessa, jos vierailijoihin joudutaan myöhemmin ottamaan yhteyttä viruksen vuoksi.

Messuhalleissa osastot ja muut tilat on suunniteltu osin uusiksi, jotta vähintään 1,5 metrin turvaväli olisi edes teoriassa mahdollista pitää kaikkialla. Vierailijoiden mahdolliseen kasautumiseen pyritään puuttumaan videojärjestelmän ja lisähenkilöstön avulla. Myös sisään matkailuajoneuvoihin menemistä kontrolloidaan.

Matkailuajoneuvojen valmistajista muun muassa Erwin Hymer Group, Pössl ja Concorde ovat kertoneet jättävänsä tämän vuoden Caravan Salon -tapahtuman väliin.