Caravan-lehti somessa

Fiat-alustaiset matkailuautot saivat huolto- ja takuuasioihin uuden toimijan

Fiat Ducaton ohjaamo.

Pinnalla

Fiat-alustaiset matkailuautot saivat huolto- ja takuuasioihin uuden toimijan

Delta Auto Oy on tehnyt edustussopimuksen Italmotor Finland Oy:n kanssa  Fiat-, Alfa Romeo- ja Jeep-automerkkien ja myös Fiat Professional -autojen myynnistä ja huollosta Delta Auton yhdessätoista eri toimipisteessä.

Toimipisteet ovat Helsingissä (Konala, Herttoniemi), Tampereella, Turussa, Lahdessa, Kuopiossa, Hämeenlinnassa, Järvenpäässä, Kotkassa, Porissa ja Forssassa.

Karavaanareiden kannalta Delta Auton edustus tuo merkittävästi lisää vaihtoehtoja Fiat-alustaisten matkailuautojen huolto- ja takuuasioiden hoitamiseen.

Toiminta käyntiin vauhdilla

–  Kaikissa meidän näissä 11 pisteessä alkaa virallinen huolto, mutta sen lisäksi pystymme kyllä palvelemaan Oulussa ja Jyväskylässä, joissa meillä ei Fiat-merkkihuolto ala ainakaan ensi vaiheessa, Delta Auto Oy:n toimitusjohtaja Helena Sauramo kertoo.

–  Meillä on kapasiteettia kaikissa pisteissä. Käytännössä tilanne on sellainen, että jo ensi viikon jälkeen pystymme aloittamaan huoltamisen alkuperäisosilla ja lokakuun puolivälin jälkeen tekemään takuutyöt.

Delta Autolla on tehty toimenpiteitä jo ennen sopimuksen julkistamista, jotta päästään aloittamaan vauhdilla ja verkosto on valmis huoltamaan autot jo tänä syksynä.

–  Osaamista saamme maahantuojan koulutuksista. Muutamat avainhenkilömme kouluttavat meillä sisäisesti, ja heidät on jo nyt maahantuojan toimesta koulutettu. Delta Autolla on verkostossa myös yhä vanhalta ajalta joitakin yksittäisiä Fiat-osaajia. Osaan toimipisteistä on myös jo tehty muutamia ammattilaisten lisärekrytointeja, mutta suurin paino on kuitenkin nykyisen henkilökuntamme kouluttamisella maahantuojan kanssa, Sauramo sanoo.

Edellisen kerran Fiat oli Delta Autolla kymmenisen vuotta sitten. Delta Autolla ollut Fiatin maahantuonti ja jälleenmyynti loppui vuonna 2009. Sen jälkeen vuosien saatossa on toki tehty jonkin verran huoltotoimintoja monimerkkikorjaamona.

Fiatin Ducato -alusta.

Matkailuautojen alustoissa Fiat Ducatolla on jopa noin 60 prosentin markkinaosuus.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Viikon luetuimmat




Yhteistyökumppanit


 




Y l ö s