Uudet uutiset 16.3. kuullessani tein päätöksen: huomenna lähdetään kotimatkalle Camping Torremolinoksesta. Espanjalla on paineita jatkaa ulkonaliikkumiskieltoa huhtikuuhun saakka ja ympäri Eurooppaa aletaan sulkea rajoja.

Jatkoin leirin purkua, jota onneksi olimme aloittaneet pikkuhiljaa jo aiempina päivinä. Puolenpäivän aikaan Matin tullessa asioilta Fuengirolasta kerroin, mitä olin kuullut. Hän oli samaa mieltä, että pakataan loputkin ja lähdemme tiistaina 17.3. heti aamulla, kun portit aukeavat.

Illalla vaihdoimme alueella asuvien Annen ja Kurtin kanssa puhelinnumeroita. Hekin päättivät lähteä seuraavana päivänä, vaikka olivat suunnitelleet olevansa toukokuuhun. Tyttären ja lapsenlapsen piti vielä tulla lomalle leirintäalueelle, mutta koronavirus muutti kaiken.

Vuosien saatossa tutuksi tulleet pohjoismaalaiset ja muut tutut hyvästelimme illalla. Palautimme kaasupullon ja portin avaimen sekä hoidimme loppulaskun toimistolla, joten kaikki oli kunnossa ja kävimme rauhallisin mielin nukkumaan.

Aamupalalla kahvia termospulloon, ei muuta kuin menoksi. Ilma suosi, ei tuulta ja puolipilvinen sää.

Matkan jatkuessa Anne kysyi viestillä, millä tiellä me ajoimme. Kerroin ajavamme A35-tiellä – he tulivat perässä samaa moottoritietä.

Ennen Valenciaa vaihdoimme kuskia. Anne ja Kurt olivat saaneet meidät kiinni matkailuautollaan, ja viestittivät meitä pysähtymään, sillä he menisivät tankille. He kysyivät, voimmeko ajella yhdessä. Kerroimme sen sopivan, mutta vauhtimme on asuntovaunun kanssa 80–90 km/h. Se ei haitannut, eläkeläisillä oli aikaa.

Kohti Ranskaa

Tarvittaessa vuorotellen ratissa yli 20 vuoden aikana olemme tottuneet ajamaan pitkiäkin ajomatkoja pääasiassa moottoriteillä. Varsinkin kun vaihdamme paikkaa, jolloin tarkoitus on mennä nopeinta ja suorinta tietä. Tällä kertaa meidän piti lomailla paluumatkalla 2,5 viikkoa Espanjan itärannikolla ja Ranskassa. No siellä ne pysyvät ja odottavat parempia aikoja.

Ennen Tarragonaa dieseliä tankkeihin, Area de Servicio Baix Ebre ja aseman valoisalle parkkipaikalle yöksi kymmenien muiden karavaanarien tapaan. Lähellä olevat leirintäalueet oli suljettu.

Yö oli rauhallinen. Sovimme illalla, että heti herättyämme lähdemme liikkeelle. Kello 05.00 matka jatkui kohti Ranskan rajaa, jonne matkaa oli noin 300 kilometriä. Rajan ylitys sujui ajamalla ohi, Espanjaan menijöitä käännytettiin toisella puolella.

Tietullissa poliisi pyysi nähdä passin kannet ja toivotti hyvää matkaa. Edellä ajaville kavereille poliisi oli hymyillen näyttänyt peukaloa ehkä ajatellen, että ajakaa tosi nopeasti Ranskan läpi.

Lyon ohitettiin itäpuolelta. Kahvitauon jälkeen Anne ja Kurt ajoivat asuntoautolla edeltä. He ovat käyttäneet aiemmin yöpymisiin pikkukyliä ja matkaparkkeja. Nyt poistuimme D1083-pikkutielle toivoen, että löytyisi joku yöpaikka. Ei aikaakaan, kun vastaan tuli Camping du Servon. Käännyimme portille, joka oli auki.

Paikan nähdessään Anne ja Kurt muistivat olleensa siellä aikaisemminkin. Ystävällinen tanskalainen asukas kertoi omistajien olevan poissa (välttävät sakot), mutta paikassa voi yöpyä ja maksaa postilaatikkoon 20 euroa, joka sisältää sähkön. Tämä oli loistavaa, saisimme sähköä laitteisiin.

Suihkussa käynnin jälkeen keitin perunoita ja otin ystäväni (kiitos siitä) syksyllä tekemää, kotimatkaa varten säästämääni suppilovahverokastiketta pakkasesta sekä kaikkea muuta jääkaapista löytynyttä.

Pyysimme matkanaapurit myös päivälliselle, ja he toivat herkkuja mukanaan. Jälkiruuaksi oli kahvia ja tarte à la vanille, jonka ostimme muiden retkieväiden kanssa pikkukylän leipomosta. Samalla tutustuimme toisiimme paremmin ajan kanssa.

Saksa oli mennyt perjantaina kiinni

Aamulla oli jännitystä ilmassa. Saksan rajalle oli reilut 300 kilometriä.

Jonotimme rajalla lähes kaksi tuntia. Nuori ja ystävällinen rajavartija pyysi passit ja kysyi: mihin olimme menossa, kotiinko, mitä kautta, Tanskan? Matti vastasi meidän menevän Travemünde–Malmö-lautalla Ruotsiin. Vielä rajavartija kysyi, olivatko edellä ajavat kavereitamme, ja sitten hän toivotti hyvää matkaa.

Saksassa olimme taas pikkutiellä numero 3 etsien yöpaikkaa. Turvallinen matkaparkki löytyi Ettenheim-nimisen pikkukylän kirkon läheltä. Pian kellot jo löivät viisi kertaa. Oli aika herätä, syödä aamiainen ja jatkaa taas matkaa.

Perjantaina 20.3. ajon aikana lähetin sähköpostiviestin Autoliittoon, josta me olimme varannet Finnlinesille lauttapaikat. Kirjoitin aikaistavamme varauksia.

Seuraavaksi menisimme Hampurin eteläpuolelle Wohnmobil & parkplatz Bartubark Egestorfiin, jossa olisi mahdollisuus saada sähköä. Ajoa kertyisi vajaa 700 kilometriä. Sekin paikka oli suljettu koronaviruksen vuoksi.

Anne kertoi kahvitauolla, että hekin olivat varanneet samoille Finnlinesin lautoille paikat. Uudet varaukset lähetettiin, ja matka jatkui Camping Ivendorfiin Travemünden sataman lähellä. Se oli ollut eilen vielä auki. Anne luki kaverien Facebook-sivuilta, että eipä ollut enää. Saksa oli mennyt perjantaina kokonaan kiinni.

Ystävällinen työntekijä sanoi, että voimme olla yötä portilla. Hän kertoi tietävänsä lähellä matkaparkin (Parkplatz Travemünde Hafennähe), josta saisi sähköä kolikoilla. Hän lupasi tulla näyttämään, missä se sijaitsi.

Sekin oli nyt suljettu puomein. Yksi asukas kertoi, että voimme olla yötä omalla vastuulla viereisessä tavallisessa parkkipaikassa ja ostaa sähköä mittarista, mutta leiriytyä ei saa. Jos poliisit kyselevät, sanokaa, että lähdette aamulla lautalla Ruotsiin kello 11. Me vietimme rauhallisen yön nukkuen.

Hyvin levänneinä Ruotsiin

Lauttamatka sujui leppoisissa merkeissä. Hyvin levänneinä ja syöneinä saavuimme Malmön satamaan tarkoituksenamme ajaa Skåneporten matkaparkkiin yöksi.

Sieltä meidän oli tarkoitus jatkaa leiriytymään Villa Björkhageniin Jönköpinkiin seuraavaksi yöksi sekä siivota vaunu siellä kaikessa rauhassa kevätkuntoon. Matti soitti heille, ja he kertoivat paikan olevan auki sekä toivottivat tervetulleeksi.

Saimme ajatuksen jatkaa matkaa Kapellskärin satamaan maanantaina ja illaksi Finnlinesin lauttaan, joka olisi Naantalissa tiistaiaamuna 24.3, mutta Suomessa oli päätetty rajoista toisin. Sitä uutista emme olleet kummatkaan vaunu/autokunnat lukeneet tai kuulleet ajomme aikana. Matkalla Malmöstä Finnlinesilta Kapellskärin satamasta soitettiin ja kerrottiin, että emme pääse laivalle. Oli tullut uusi määräys, ettei henkilöliikennettä enää päästetä Naantalista maihin.

Sitä vähän ihmettelimme matkakumppaneidemme kanssa, että miksi meidän lauttamatkamme oli perutettu mutta heidän ei. Heräsi ristiriitaisia ajatuksia. Oliko meitä huijattu vai mistä oli kyse. Myöhemmin soitettaessa satamasta ei enää vastattu, eikä Anne ollut saanut mitään tietoa peruutuksesta. Vasta sunnuntaina aamulla, kun sataman puhelin vastasi, selvisi etteivät hekään pääse laivaan, vaan piti hoitaa uudet liput.

Aina ei käy niin kuin suunnittelee. Siinä meni rauhallinen lauantai-illan vietto, josta olin haaveillut monien ajopäivien jälkeen. Taas piti skarpata ja ryhtyä hoitamaan uusia laivapaikkoja.

Illalla ei tietenkään mikään lauttavaraus onnistunut. Sunnuntaina olisi Tallink Silja auki, Viking Line vasta maanantaina. Meillä oli 13 metriä pitkä yhdistelmä, jolle pitää muutenkin varata paikka soittamalla. Onneksi oli sähköä akuille ja netti pelasi.

Meidän onneksemme Tallink Silja oli järjestänyt ylimääräisiä vuoroja reitille Turku–Kapellskär–Turku. Saimme aamulla varatuksi hirveän kalliit liput sunnuntaille 22.3. iltalähtöön, joka olisi Turussa maanantaina aamulla.

Tasoitusta tuli, kun Finnlines myöhemmin maksoi Kapellskär–Naatali-lippujen osuuden takaisin, ja kun suunnitellulla paluumatkalla olisi kulunut rahaa enemmän kuin meni kalliisiin uusiin lippuihin, sekin harmitus jäi lyhyeksi. Kun on kyse terveydestä, mikään ei ole loppujen lopuksi kallista.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Kapellskäriä, jonne ajoa oli noin 600 kilometriä. Lounaaksi riitti vielä Fuengirolan kaupoista Matin ostamaa Suomi-ruokaa.

Matkalla oli aikaa kertailla tulomatkaamme. Eipä olisi uskonut Torremolinoksesta tiistaina 17.3 aamulla lähtiessä, että olisimme turvallisesti Turussa maanantaina 23.3. klo 8.00.

Muisteltavaa keinutuolissa

Vuodesta 1998 kesälomilla Euroopassa ja kahdeksan vuoden talviasumisen jälkeen jää varmasti mieleen loppuelämäksi tämä kausi sekä kotiinpaluu, jota voi muistella sitten oikein ”vanhana” keinutuolissa.

Yksistään oli ihmeellistä seurata viiden päivän ajon aikana matkailuajoneuvojen vähäistä määrää vastaantulevilla kaistoilla. Yleensä niitä ajaa paljon letkassa kohti etelää.

Näin jälkeen päin ei voi kuin ihmetellä, miten mukavasti meni matkakaverien kanssa, vaikka molemmilla oli varmasti omia tapoja kertynyt vuosikymmeniä Euroopassa kulkiessa. Ja sekin että heillä oli matkailuauto ja meillä vaunuyhdistelmä, jolla ei ihan joka pikkukylän teille ollut asiaa.

Loppumatkalla Matti jo huolehti, että nyt oli kaverin tupakkatauon aika ja että seuraavaksi parkkipaikalle. Anne ja Kurt olivat mukavia, rennon rempseitä ja heillä oli samanlainen huumori.

Viimeisellä yhteisellä aamiaisella heidän kanssaan laivalla ennen Turkuun tuloa todettiin, että harvoin menee jutut näin hyvin yhteen. Hyvästelimme heidät tähän aikaan kuuluvalla tavalla kyynärpäitä kolistaen.

Tätä kirjoittaessani (9.4.) meidän tutuistamme yksikään läheisistä Espanjassa tai Suomessa ei ole vielä sairastunut koronaan, emmekä voi muuta kuin toivoa, että hoitohenkilökunta jaksaa ja tämä aikanaan voitetaan kaikella tapaa ympäri maailman. Rajojen auettua päästään taas normaaliin elämään, harrastamaan matkailuakin kukin eri tavoillaan sekä tahoillaan.

Teksti ja kuvat: Leena Grönroos