Caravan-lehti somessa

Kuhmoisten kunta perustaa matkaparkin suositun satama-alueen yhteyteen

Pinnalla

Kuhmoisten kunta perustaa matkaparkin suositun satama-alueen yhteyteen

Kuhmoisten kunnan keskustan läheisyydessä ei ole karavaanareille tarkoitettua leirintäaluetta eikä matkaparkkia, joten kunta lähti selvittämään eri paikkoja mahdolliseksi karavaanareiden väliaikaiseksi matkaparkiksi.

Lokakuussa nuijittiin päätös 6–8 paikan väliaikaisen matkaparkin perustamisesta. Matkaparkki perustetaan suositun satama-alueen yhteyteen paloaseman pohjoispäätyyn.

Kuhmoisten Sahanranta on useamman kerran valittu vierasveneilijöiden suosikkisatamaksi Suomen sisävesillä. Matkaparkki on osa satama-alueen kehittämistä, ja kunnassa uskotaan matkaparkin rakentamisen vaikuttavan osaltaan positiivisesti sataman lähialueen siisteyteen, viihtyvyyteen ja asiakasvirtaan.

Kunta on nyt varannut ensi vuodelle 20 000 euroa matkaparkin rakentamiseen. Karavaanaripaikkojen rakentamiseen hyödynnetään alueella jo valmiina olevia sähköjä. Alue vaati hieman maanrakennustöitä. Rakentamiskustannuksia laskee käytöstä poistettu helikopterien laskeutumispaikka, jota voidaan hyödyntää alueen rakentamisessa.

Kuhmoisten Kuhmurat -pyöräreitistön lähtöpaikka sijaitsee alueen reunassa, joten matkaparkkiin saapuneet pääsevät kätevästi hyödyntämään myös pyöräreitin tarjoamia palveluja.

Matkaparkkialueelle ei järjestetä talvikunnossapitoa vaan se toimii ainoastaan sulan maan aikana.

Kuhmoinen sijaitsee Päijänteen rannalla eteläisessä Keski-Suomen maakunnassa – tosin vuoden 2021 alusta alkaen kunta hyppää Pirkanmaan maakuntaan.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Jorma Viitanen

    1.11.2019 klo 13:57

    Tämä on tosi hyvä juttu. On harmillista, että Päijänteen äärelle on matkailuautolla miltei mahdoton päästä, koska Päijänteen rannoille johtavat tiet ovat miltei kaikki mökkiläisten yksityisiä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Viikon luetuimmat




Yhteistyökumppanit


 




Y l ö s