Pienten Poksi-vaunujen pienimuotoinen vuokraaminen voi olla kannattavaa bisnestä – jos sen osaa

Hausjärven Oitissa toimivan Anun Auton yrittäjällä Anu Svenskillä on edessään kymmenes kesä Poksien vuokraustoiminnan parissa.

–  Usein näitä meiltä vuokraavat sellaiset, jotka miettivät ja harkitsevat karavaanarijuttua, mutta eivät ole vielä uskaltaneet. Kokeilevat matalan kynnyksen kevyellä Poksi-vaunulla, joka on yksinkertainen ja helppo omaksua ja käyttää. Jos vetäiset sen vaikka jonkun päättyvän tien päähän, Poksin saa omin käsivoimin näppärästi käännettyä ympäri. Tämän vetäminen vie tietysti myös vähemmän polttoainetta, Svensk sanoo.

Anun Auto toi Caravan 2023 -messuille Helsinkiin vuodelta 2021 olevan ”Enka” Poksin.

Varauksia Anun Auto alkaa ottaa vastaan aina tammikuun ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta kyselyjä uuden kauden osalta tulee toki jo edellisen vuoden puolella.

– Olen vetänyt rajan siihen tammikuuhun, jotta pystyn kertomaan, mitä vuokraaminen maksaa. Tammikuussa tulevat ne ensimmäiset varaukset, mutta suurin sesonki alkaa siinä vaiheessa, kun yritykset lyövät seinälle lomalistat. Kun ihmiset tietävät varmuudella, milloin heillä on kesäloma, sitten minulla alkaa puhelin soida.

Viimeiset vuokraukset kalustolle ovat yleensä loka-marraskuun vaihteessa. Talvella vuokraustoimintaa ei ole.

– Ei näitä Pokseja lumihangessa vedetä. Tämä ei ole laskettelukeskusvaunu, ja kun Suomessa eivät leirintäalueetkaan ole talvella laajasti auki, ei ole oikein paikkoja, mihin näiden kanssa mennä.

Anun Auto vuokrasi viime vuonna myös yhtä retkeilyautoa, mutta se myytiin pois ja tilalle ostettiin pikkuisen Poksia isompi matkailuvaunu, täysin sähköinen Weinsberg 390 Caracito.

– Minulla on paljon vuokraajina kaasukammoisia, ja koska tässä Weinsbergin mallissa ei ole lainkaan kaasulaitteistoa, ajattelin tarjota siihen saumaan tällaista vaihtoehtoa. Tulevalla sesongilla vuokralla on neljä Poksia ja uutena se Weinsbergin Caracito.

Verkostoitukaa

– Matkailu- ja retkeilyautoja tuntuu vuokraavan niin moni, että siinä joutuu hintakilpailuun, johon en pienenä toimijana pysty lähtemään mukaan. Toki tämä Poksien vuokraaminen on kannattavaa bisnestä, mutta ei tässä isot rahat liiku. Ajattelin pysyä pienten vaunujen vuokrauksessa, minkä minä osaan. Retkeily on kyllä kovassa nosteessa, ja viime kesä oli meillä loppuunmyyty.

– Me teemme matkailuajoneuvokauppias K&K Kivisen kanssa yhteistyötä. Jos heillä joku asiakas haluaa ostamisen sijasta vuokrata Poksin, he ohjaavat asiakkaan minulle. Samoin jos joku minun vuokra-asiakkaani innostuu Poksin ostamisesta, minä ohjaan hänet K&K Kiviselle. Pienen toimijan pitää verkostoitua, Anu Svensk muistuttaa.

Keskustelu

  1. Heikki Strömmer

    Minäkin vuokrasin ensin NTL Poksin, sit muutaman vuoden miettimisen jälkeen tilasin uuden NN Poksin (Enka).

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.