Caravan Podcast: Isot elämänmuutokset johtivat yllätysratkaisuun – Jenni Ali-Keskikylä teki itselleen kodin retkeilyautosta

Matkailuajoneuvot ovat nykyisin niin kehittyneitä, että niissä voi hyvin asua myös ympärivuotisesti. Tällaiseen ratkaisuun päätyi myös 28-vuotias Jenni Ali-Keskikylä, joka muutti ensin matkailuvaunuun ja sittemmin retkeilyautoon.

– Tässä elämässä parasta on se, että voi vaihtaa maisemaa fiiliksen mukaan. Aamulla on jännittävää herätä paikassa, johon ei muista illalla tulleensa, Ali-Keskikylä sanoo uusimmassa Caravan Podcastissä.

Koiransa kanssa autossa asusteleva Ali-Keskikylä sai ajatuksen matkailuajoneuvoon muuttamisesta sen jälkeen, kun alta oli mennyt niin työsuhde, parisuhde kuin yhteinen kotikin.

– Herätyksenä toimi ystävän kommentti siitä, että nyt olen vapaa tekemään mitä tahansa. Ihminen voi itse vaikuttaa valinnoillaan elämänsä suuntaan, ja vastoinkäymisistä voi syntyä aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

Retkeilyautossa asumisessa on omat haasteensa, mutta oikealla asenteella kaikesta on toistaiseksi selvitty. Myös lapsuudessa koetulla karavaanarielämällä oli vaikutusta siihen, ettei monen erikoisena pitämä hyppy tuntunut niin isolta.

– Itse asiassa muutin jo ”synnäriltä” suoraan matkailuvaunuun, Ali-Keskikylä sanoo.

Jenni Ali-Keskikylän kirjaa kokemuksiaan retkeilyautossa asumisesta painetussa Caravan-lehdessä vuonna 2022 julkaistaviin matkapäiväkirjan otteisiin. Numero 1/2022 ilmestyy heti alkuvuodesta.

Kuuntele Caravan Podcastin uusimmasta jaksosta, miten Ali-Keskikylä sai mahdutetuksi koko maallisen omaisuutensa retkeilyautoon, millaista autossa asuminen käytännössä on sekä kuinka paljon ja missä hän autolla liikkuu.