Caravan Podcast: Karavaanareiden talkoohenki hiipumaan päin – Oulun yhdistys hakee ratkaisua toimintojen modernisoinnista

Hiipuva talkoohenki on ajanut osan karavaanariyhdistyksistä ongelmiin. Trendi on huomattu esimerkiksi SF-Caravan Oulun seutu ry:ssä, joka pyörittää Oulun pohjoispuolella sijaitsevaa Rantasaran leirintäaluetta.

– Meillä yhdistys kyllä toimii, mutta talkootyön osuus on laskenut menneisiin vuosiin verrattuna. Tapahtumiakaan ei korona-aikaan järjestetty, mikä vieraannutti järjestäjiä toiminnasta, puheenjohtaja Ville Heikkinen harmittelee uusimmassa Caravan Podcastissä.

Rantasarassa nojataan edelleen pyyteettömään yhteishenkeen. Samalla kuitenkin tunnistetaan, että tilanne on muuttumassa.

– Muuten osallistujia kyllä riittää, mutta järjestelyihin ja vetovastuuseen on vaikeaa löytää ihmisiä, hallituksen jäsen Jari Paakkola sanoo.

Kesätyöläisistä iso apu

Tänä vuonna viisikymppisiään juhlistava Oulun yhdistys on SF-Caravan ry:n toiseksi suurin jäsenyhdistys yli neljällä tuhannella jäsenellään. Sellaisesta joukosta on toistaiseksi löytynyt riittävästi innokkaita pitämään huolta Rantasaran 164-paikkaisesta alueesta.

Jari Paakkola (vas.) ja Ville Heikkinen viihtyvät Rantasarassa luonnon helmassa.

Puolitoista vuotta yhdistystä johtanut Heikkinen kertoo, että tulevaisuuden suunnitelmissa on muun muassa uusi toimistorakennus ja liikennejärjestelyiden parantaminen alueelle tultaessa.

– Aktiivien vähentyessä on modernisoitava toimintoja. Automaatiosta odotamme apua alueelle sisääntuloon ja digitalisaatiosta paikkavarauksiin ja kausipaikkasopimusten uusimiseen.

Viime kesänä toimistoon palkattiin nuoria vastaanottoon ja isäntäpuhelimeen.

– Aiemmin alue toimi täysin isäntävetoisesti, mutta viimekesäinen kokeilu onnistui niin hyvin, että jatkamme käytäntöä tänä vuonna, Heikkinen sanoo.

Kuuntele Caravan Podcastin uusimmasta jaksosta, mitkä ovat Rantasaran säihkyviä ja maukkaita erikoisuuksia muihin alueisiin nähden ja miten yhdistys juhlii pyöreitä.