Nopeusrajoitusmerkkien vaihtaminen kesänopeuksien mukaiseksi alkaa tiistaina 12.4.

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten vaihtaminen kesänopeuksiin on mahdollista aloittaa Suomen maanteillä tänä vuonna vasta tiistaina 12.4.2022. Ely-keskukset päättävät alueellaan muutosten ajankohdan paikallisten sää- ja keliolosuhteiden mukaan.

Esimerkiksi Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto aloitetaan keskiviikkona 13.4. Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen maanteillä (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa) nopeusrajoitusten vaihtaminen aloitetaan myös keskiviikkona 13.4., ja kaikki merkit tulee olla muutettuna viimeistään torstaina 14.4. Samassa tahdissa olisi tarkoitus edetä ainakin myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa.

Vaikka ely-keskukset voivat lykätä muutosten ajankohtaa kelitilanteen niin edellyttäessä, koko maassa on määrä palata kesäkauden nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä.

– Talven jälkeen monilla teillä voi olla päällysteessä halkeamia tai muita vaurioita. Pahiten vaurioituneilla tieosuuksilla alennetut nopeusrajoitukset voidaan joutua jättämään turvallisuussyistä voimaan, kunnes vauriot on korjattu, muistuttaa tiedotteessa tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

Lähde: Väylävirasto, ely-keskukset