Väsymys saa suomalaiset epäilemään ajokuntoaan

Väsymys on ylivoimaisesti yleisin syy oman ajokunnon epäilyyn. Tähän päätyi Liikenneturva selvittäessään suomalaisten kokemuksia ajokunnosta kyselytutkimuksella.

Autoilevista vastaajista kolmasosa oli ollut kyselyä edeltäneen vuoden aikana epävarma omasta ajokunnostaan väsymyksen takia. Kuudesosalle epävarmuutta oli aiheuttanut päihteiden käyttö. Huolta olivat aiheuttaneet myös voimakas tunnetila, lyhytaikainen sairastaminen, stressi ja lääkitys.

– Ajokunto voi heikentyä hetkellisesti flunssan, lääkkeiden, alkoholin, väsymyksen tai voimakkaiden tunnetilojen takia. Myös stressi tai matala mieli voivat nakertaa ajokuntoa. Jos olo on yhtään huono, on ajamiset parempi jättää väliin tai käyttää toista kulkutapaa, tähdentää tiedotteessa Liikenneturvan suunnittelija Mia Koski.

Joka viides Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista oli huomannut edeltäneen vuoden aikana, että ajokunto oli ollut niin heikentynyt, että ajaminen olisi kannattanut jättää väliin. Kolmasosa vastanneista oli huomannut tilan jo ennen ajoa, eikä ollut lähtenyt ajamaan. Yleisin syy näin heikkoon ajokuntoon oli jälleen ollut väsymys.

– Jokaisen kuljettajan vastuulla on tarkkailla omaa ajokuntoaan. Tämä pitää sisällään niin väsymyksen kuin esimerkiksi ajamista haittaavat lääkkeet. Lääkäriltä, apteekista ja pakkausselosteesta saa tietoa lääkkeen vaikutuksista ajamiseen. Lääkkeiden yhteisvaikutuksiakaan ei pidä unohtaa. Uuden lääkkeen vaikutuksia pitää aina tunnustella ennen rattiin menoa, Koski sanoo.

Väsyneenä tai huonovointisena ajamista voi ennaltaehkäistä. Kyselyyn vastanneista kuljettajista 40 prosenttia oli aikatauluttanut menoja niin, että kulkee virkeimmillään.

Lähde: Liikenneturva