Koeajossa: Adria Action 391 PH -matkailuvaunu

Adria Action on jo ikoniseksi muodostunut sympaattinen pikkuvaunu. Action-mallistossa on kaksi eri koripituutta ja neljä pohjaratkaisua. Näistä koeajossa on PH-malli, jossa on makuupaikat kahdelle aikuiselle sekä kahdelle lapselle.

Vaikka vaunu on korimitaltaan noin nelimetrinen, siihen on saatu hyvät ja toimivat tilat jopa neljälle. Asia on ratkaistu sijoittamalla aikuisten vuoteet alkoviin. Vaunun etupäässä olevaan suureen tavaratilaan mahtuvat esimerkiksi ulkoiluvälineet tai pihakalusteet.

Päiväsaikaan vuode on tavaratilan päällä, jolloin se sopii vaikka päivänokosia varten. Yöksi vuode vedetään auki osittain sohvaryhmän päälle, jolloin siitä syntyy riittävän leveä vuode kahdelle.

Sohvaryhmä on mitoitettu neljälle. 10 senttiä paksuissa istuintyynyissä on sopiva mukavuus, joten ne käyvät myös vuodekäyttöön. Sohvaryhmästä muodostuva melko tasapohjainen vuode on 120 senttiä leveä.

Keittiön vieressä, vaunun takakulmassa sijaitsee pesutila, missä pienen tilan haasteet on onnistuttu ratkaisemaan hyvin.

Vaunussa on Al-Kon alusta, ja 220 senttiä leveänä se on kätevä kaupunkiliikenteessä ja mahtuu myös melkein normaalikokoiseen pysäköintiruutuun.

Tämän koko- ja hintaluokan vaunuksi ei varustelussa ole tingit­ty mistään oleellisesta…

Adria Action -asuntovaunun alkovivuode.
Alkovivuode on mitoitukseltaan kahdelle aikuiselle hyvin riittävä myös korkeussuunnassa. Panoraamaikkuna tuo pieneen vaunuun tärkeää avaruuden tuntua.
Adria Action 391 PH -asuntovaunu takaapäin.
Action tunnistetaan takapään muotoilustaan, jolle on myös käytännölliset syynsä, eli paremmat kaappitilat.

Haluatko lukea Caravan-lehdessä 6/2020 julkaistun jutun kokonaisuudessaan? SF-Caravan ry:n jäsenenä saat lehden kotiisi kannettuna tai voit lukea sitä näköisversiona jäsensivuilla. Liity jäseneksi tästä.

Vaihtoehtoisesti voit ostaa lukuoikeuden lehteen Lehtiluukku.fi-palvelussa.