Yli 80 vuotta sitten perustettu ruotsalainen Thule tuo loppukeväällä 2024 myyntiin omien sanojensa mukaan markkinoiden ensimmäisen autojen vetokoukkuun kytkettävän teltan.
Thule Outset -nimisessä teltassa on pienet pyörät, joiden avulla sen saa rullattua varastosta helposti autolle.
Vielä kuljetustilassa koukussa olleessaan Outsetista tulee hieman mieleen vetokoukkuun kytkettävät Thulen kuljetuslaatikot.
Outset kulkee reissussa vetokoukkuun kiinnitettynä. Leiriydyttäessä paketti avataan, ja teltta on oman telineensä päällä irti maasta.
Outsetista on se hyöty, että telttailija ei joudu liikoja tinkimään nukkumismukavuudestaan maanpinnan epätasaisuuden, kylmyyden tai märkyyden vuoksi. Alustassa on säädettävät jalat, joten vinossakaan ei tarvitse nukkua epätasaisellakaan paikalla. Patjan lisäksi varustukseen kuulunee myös valaistus.
Outset ei ole tukkimassa näkymää autossa mahdollisesti olevasta kattoikkunasta eikä ainakaan kokonaan myöskään takaikkunasta. Ja kun katolla ei ole Outsetin ansiosta välttämättä tarvetta kattoteltalle, auton kattotelineellä voi kuljettaa muuta reissussa tarvittavaa.
Yksi etu tyypillisiin kattotelttoihin verrattuna on, että Outsetiin kapuaminen on huomattavan helppoa verrattuna kattotelttaan tikkailla kiipeämiseen. Outsetin voi myös jättää paikalleen ja sitä hyödyntää silloinkin, kun joku lähtee autolla käymään vaikkapa kaupassa. Kattoteltta vaatii yleensä alleen auton kattotelineineen, jotta sitä voi hyödyntää.
Thule esitteli Outset-telttaa juuri päättyneillä Düsseldorfin Caravan Salon -messuilla, mutta se versio oli vielä keskeneräinen. Tietoa Outsetin teknisistä ominaisuuksista ja hinnasta joudutaan vielä odottelemaan.
Ulkokuvat: Thule. Sisäkuvat: Messe Düsseldorf, Constanze Tillmann
Kommentointi on suljettu.
Amir Näveri
Kurassa oleva paketti sorateillä perässä ja sitä aukomaan teltaksi….hmmm…ehkä ottaisin sen teltan sieltä takakontista kuitenkin.
Tim
Mie sissinä nauran, ellei sitä pasin perään camona voisi lisätä, tosin tosi sissi ei telttaa kaipaa, koska lämpökamera tekee sissin yöpymisestä rauhatonta.
Rauha on ainoa tie sotivien maiden välillä, koska silloin he voisivat telttailla yhdessä.
Carlos Ascorbin
Niin videossa sanottiin kai tämän maksavan noin €4000
Olli Pyynönen
Ihan näppärä, melkein yhtä näppärä kuin suksiboksi-kattoteltta muulin kyydissä!