Kesärenkaiden kunnossa on suuria alueellisia eroja

Vianor on mitannut touko–elokuussa yli 7000 asiakkaansa autojen renkaiden kunnon. Rengasdatan perusteella koko Suomessa mitatuista kesärenkaista 64 prosenttia oli hyvässä kunnossa, eli niiden urasyvyys oli yli neljä millimetriä. 36 prosentilla oli autossaan renkaat, joissa oli urasyvyyttä alle neljä millimetriä.

Lain mukaan kesärenkaassa on oltava urasyvyyttä vähintään 1,6 millimetriä. Autonrengasliiton mukaan riski joutua vesiliirtoon kasvaa ja jarrutusmatka pitenee useilla metreillä kuitenkin jo silloin, kun urasyvyyttä on jäljellä alle neljä millimetriä.

– Juuri syksyllä hyväkuntoisista kesärenkaista on autoilijalle suurin hyöty, kun tiet ovat usein märkiä ja pitoa tarvitaan. Kuljettajan on erittäin tärkeää olla tietoinen siitä, missä kunnossa renkaat ovat. Sen mukaan sitten sovitetaan ajonopeus erilaisiin tilanteisiin ja keliolosuhteisiin, sanoo tiedotteessa kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen Vianorilta.

Pääkaupunkiseudun Vianoreissa mitatuista renkaista oli hyväkuntoisia yhteensä 70 prosenttia. Alueiden ja kaupunkien väliset erot renkaiden kunnossa olivat paikoin suurehkoja, sillä esimerkiksi Rovaniemellä mitatuista renkaista oli hyväkuntoisia 46,5 prosenttia ja Joensuussa 51 prosenttia. Suurin osuus turvallisia renkaita oli Helsingin Suutarilan Vianorin asiakkailla – siellä mitatuista renkaista peräti 88,5 prosenttia oli hyväkuntoisia.

Lähde: Vianor