Uudenmaan liikkumisrajoitus päättyi

Hallitus antoi asetuksen Uudenmaan liikkumisrajoitusten kumoamisesta 15. huhtikuuta klo 13 alkaneessa valtioneuvoston yleisistunnossa. Kumoaminen tuli voimaan välittömästi istunnon jälkeen.

Tilapäisten liikkumisrajoitusten jatkamiselle ei katsota enää olevan oikeudellisia perusteita. Valmiuslain 118 pykälän valtuuksia voidaan käyttää vain, jos se on välttämätöntä.

Hallitus nojaa kumoamispäätöksessään sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvioihin epidemiatilanteesta.

Kun liikkumisrajoitukset astuivat voimaan 28. maaliskuuta, koronavirustartunnat lisääntyivät Uudellamaalla selvästi muuta maata nopeammin. Tällä hetkellä Uudellamaalla on edelleen selvästi eniten tautitapauksia, mutta ero muuhun maahan on jo supistunut.

Viimeisen viikon aikana tautitapausten määrä on ollut joissain sairaanhoitopiireissä suhteellisesti yhtä suurta tai suurempaa kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.

Hallitus kuitenkin suosittelee välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista, kuten vapaa-ajan matkustamista, myös kotimaassa. Myös muita toimenpiteitä ja rajoituksia epidemian rajoittamiseksi ja väestön suojelemiseksi tulee jatkaa ja noudattaa.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia

Juttua on päivitetty liikkumisen rajoitusten poistumisen alkamisen osalta.