Caravan-lehti somessa

Lahden Caravan-messut pullistelevat kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa

Menovinkit

Lahden Caravan-messut pullistelevat kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa

Torstaina käynnistyneet nelipäiväiset Lahden Caravan-messut ovat päässeet hyvään vauhtiin. Esillä on ennätysmäärä matkailuajoneuvoja.

Innokkaimmat karavaanarit ajoivat matkailuajoneuvollaan kärkkymään Lahden Caravan-messuille jo maanantaina. Keskiviikkona illalla yksikköjä oli saapunut jo yli 100. SF-Caravan Lahden Seutu ry:n Juha Hartmanin mukaan tilaa löytyy kyllä kaikille, ketään ei käännytetä pois.

Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki sanoo toimialalla menevän nyt mukavasti.

– Muutama vuosi on ollut reipasta kasvua, mikä näkyy nyt hieman jopa jonoina huoltopuolella. Esimerkiksi elokuu oli paras myyntikuukausi viiteen vuoteen, Siljamäki sanoo.

Lahden Caravan-messujen kaikki neliöt on loppuunmyyty, vaikka käyttöön otettiin uutena tilana Caravan Paviljonki.

Kaben ensimmäinen retkeilyauto on tehty Mersun alustalle. Pituutta vesikeskuslämmityksellä varustetulla autolla on 6,9 metriä. Hinta on 95 000 euroa.

Uusina matkailuautomerkkeinä Caravan-messuilla esitellään tänä vuonna Niesmann+Bischoff. Smove-mallissa on sporttisuutta.

LMC:n Sassino-uutuusvaunusta on kaksi eripituista mallia, 460 E ja 470 K. Nukkumapaikat löytyy jopa kuudelle.

Concorde Centurion -maantieristeilijä maksaa yli puoli miljoonaa euroa.

Adria Astella tarjoaa uudenlaista konseptia. Siinä yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla kesämökin mukavuus ja matkailuvaunun liikkuvuus. Hinta alkaa 59 900 eurosta.

 

 

 

 

 

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Menovinkit

Y l ö s