Autolomalle ulkomaille? Tutustu talvirengassääntöihin

Euroopan maiden talvirengassäännöissä on merkittäviä eroja. Autoliitto on koonnut yhteen eri maiden nastarengasohjeet ja julkaissut uuden automatkailijan Saksa-oppaan.

Ulkomaille nyt talvikuukausina suuntaavan automatkailija on syytä selvittää vierailumaidensa talvirengasmääräykset välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä. Tämä koskee myös autonvuokraajia.

Nastarenkaisiin suhtaudutaan monessa maassa varsin penseästi – esimerkiksi Puolassa ja Saksassa nastoja ei saa käyttää.

Ensimmäiset rajoitukset tulevat vastaan jo naapurimaissa. Ruotsissa löytyy nastarenkailta kiellettyjä katuja Tukholmasta, Göteborgista ja Uppsalasta. Niistä ei kuitenkaan ole juuri koitunut suomalaisautoilijoille harmia. Norjassa puolestaan saa olla tarkempana.

– Norjassa nastarenkaat on sallittu autossa marraskuun alusta alkaen, mutta Oslossa, Bergenissä ja Trondheimissa on käytössä ulkomaisillekin autoille pakollinen nastarengasmaksu. Autoon on lunastettava joko fyysinen tai virtuaalinen tarra, kertoo Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen.

Kelin edellyttämät renkaat

Vaikka nastarenkaat ovat melko yllättävästi sallittu esimerkiksi Italiassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Ranskassa, niiden käyttäjille asetetaan muita rajoituksia.

– Useimmiten nastarenkaille on asetettu nopeusrajoituksia, minkä lisäksi niiden käytöstä on kerrottava autoon laitettavalla merkillä, joka voi maasta riippuen olla nopeusrajoitusmerkki tai nastamerkki. Esimerkiksi Venäjällä nastamerkin olemassaoloa on alettu valvoa tarkemmin, mikä on tuonut suomalaisautoilijoille sakkoja.

Jotkut suomalaisautoilijat pitävät parhaana vaihtoehtona lähteä Eurooppaan kesärenkailla, jos matka vie esimerkiksi laivalla suoraan Saksaan, jossa ei ole aikaan sidottua talvirengaspakkoa. Autoilijoiden on silti hyvä muistaa, että Manner-Euroopassakin on talvikelejä.

– Saksassa on tilannekohtainen talvirengaspakko, eli talviolosuhteissa pitää käyttää talvirenkaita. Kesärenkailla liikkuva autoilija voi saada sakot jäädessään jumiin, tai hänet voidaan todeta osasyylliseksi joutuessaan liikenneonnettomuuteen. Myös monessa muussa eteläisen Euroopan maassa pitää olla kelin edellyttämät renkaat tai lumiketjut, Suokonautio-Hynninen muistuttaa.

Vaikka matkalle ei lähtisi omalla autolla, vaan vuokraisi auton kohteessa, on vastuu rengasvalinnoista aina kuljettajalla.

– Vuokra-autoa varattaessa kannattaa pyytää autoa, jossa on talvirenkaat, sillä niitä ei välttämättä kaikissa autoissa ole. Autoa vastaanotettaessa on syytä tarkistaa, että autossa myös on pyydetyt renkaat.

Taulukko eri Euroopan maiden talvirengasmääräyksistä löytyy täältä.

Autolomalle Saksaan -opas

Autoliiton julkaisemat Norja- ja Baltia-kirjat saaneet seurakseen Saksaa esittelevän autolomaoppaan.

Saksaan on helppo ja melko nopea mennä omalla autolla joko Ruotsin ja Tanskan tai Baltian läpi tai vaikka suoraan laivalla Travemündeen. Autoliiton uudessa Saksa-oppaassa esitelläänkin vaihtoehtoisia reittejä Suomesta Saksaan.

Ajokulttuuri Saksassa poikkeaa suomalaisesta muun muassa siinä, että osalla moottoriteistä on vapaat nopeudet. Myös jotkut liikennesäännöt saattavat yllättää, jos niihin ei ole perehtynyt etukäteen. Saksan kaupungeissa on muun muassa ympäristövyöhykkeitä, joihin ajaminen edellyttää autokohtaisen tarran hankkimista.

Autolomalle Saksaan -kirja kertoo parhaista ajankohdista matkustaa maahan huomioiden ilmaston ja loma-ajat. Kirjassa annetaan vinkkejä myös majoitusvaihtoehdoista ja saksalaisen keittiön antimista. Kirja vastaa lisäksi moniin käytännön kysymyksiin, jotka nousevat esiin lomaa suunniteltaessa.

Autolomalle Saksaan -kirjan hinta on 37 euroa (Autoliiton ja SF-Caravanin jäsenille 29 euroa). Kirjassa on 192 sivua. Kirjaa myydään AL-kaupassa www.kauppa.autoliitto.fi, Autoliiton myymälöissä sekä hyvin varustetuissa kirjakaupoissa.