Uutuuskirja vie retkeilijän tutustumaan Suomen linnoihin ja raunioihin

Kesäreissuilla moni huomaa päätyvänsä vierailemaan kiehtovissa linnoissa tai raunioissa, jotka usein sijaitsevat kiinnostavilla ja hienoilla paikoilla. Tietokirjailija Tuomo Kesäläisen uusi opas ”Retkeilijän linnat ja rauniot” esittelee 60 kohdetta eri puolilta Suomea.

Linnojen ja linnakkeiden lisäksi kirjassa on kuvauksia useista rauniokirkoista sekä muinaisista linnavuorista. Kohteet painottuvat Etelä- ja Lounais-Suomeen. Pohjoisimmat esiteltävät kohteet ovat Oulun ja Kajaanin linnat. Kirjan kaikki kohteet ovat olleet käytössä ennen 1900-lukua.

– Linnojen joukossa on monia Suomen kulttuurihistorian tärkeimpiä rakennuksia, mutta myös useita vähemmälle huomiolle jääneitä yllätyksellisiä kohteita, kuten Salon Latokartanonkosken rauniomylly, Kesäläinen mainitsee tiedotteessa.

Linnat ja rauniot ovat monipuolisia retkikohteita ja usein myös näköalapaikkoja. Teoksessa kerrotaan rakennusten historiasta, sijainnista kartan kera sekä retkeilystä linnalla. Lisämaustetta tuovat moniin vanhoihin linnoihin liittyvät kummitustarinat, erikoiset tapahtumat sekä muu perimätieto.

– Millaista elämä onkaan ollut vuosisatoja sitten linnanherrojen hallitessa tiluksia tai taisteluiden ahdistaessa linnoitusta eri suunnilta. Esimerkiksi Kaarinassa sijaitseva Kuusiston linna on kiehtova rauniokokonaisuus, joka sijaitsee äärimmäisen kauniissa miljöössä meren rannalla. Linnassa asui piispoja useilla eri vuosisadoilla 1200-luvun lopulta 1500-luvulle saakka. Linnan värikkääseen historiaan kuuluu tarina kirotun piispan haamusta, jonka levoton sielu vaeltaa ympäri raunioaluetta valittaen kohtaloaan, Kesäläinen kertoo.

160-sivuinen Retkeilijän linnat ja rauniot on naantalilaisen Tuomo Kesäläisen 12. tietokirja. Hän on kirjoittanut aiemmin muun muassa kirjat Suomen upeimmat muinaiskohteet ja Saariston rengastie – matka- ja retkeilyopas.

Lähde: Karttakeskus