Turun Caravan Show aloittaa karavaanarin matkailuvuoden

Karavaanarit käynnistävät vuoden 2017 kokoontumalla 13.–15. tammikuuta Turun Caravan Show -messuille, joissa tutustutaan matkailuvälineiden lisäksi myös enduroajoon.

Turussa on tarjolla runsaasti erilaisia matkailuaiheisia tietoiskuja ja asiantuntijaluentoja muun muassa siitä, miten koiran kanssa matkaillaan tai miten kuuluu toimia liikenneonnettomuuden sattuessa. Messuilta saa myös kattavan tietopaketin automatkailusta maailmalla sekä karavaanaritapahtumista ulkomailla. Lisää tietoa on tarjolla myös muun muassa leirintäturvallisuudesta, ajotaidosta sekä sähkö- ja kaasuturvallisuudesta.

Hyötytiedon ohella messuilla esitellään kauden 2017 mallistoa. Kaluston lisäksi messuilla voi tutustua oheistuotteisiin. Esittelyssä ovat mm. telttasaunat.

Tänä vuonna messuilla on ensi kertaa mahdollisuus seurata kaikkina messupäivinä myös vauhdikkaita enduro extreme -näytöksiä. Ajot järjestää Turun Seudun Moottoriurheilijat. Sähköpyöräalueella lapsilla on mahdollisuus koeajaa OSET-sähköcrosseja ja -trialeita.

Musiikillisesta annista messuilla vastaa Jorma Kääriäinen, joka esiintyy tapahtumassa lauantaina.

Suomen vanhimman karavaanarien messutapahtuman järjestävät Turun Messukeskus Oy ja SF-Caravan ry. Caravan-treffit alueella järjestää SF-Caravan Turku ry. Perjantaina alueella höyryää myös telttasauna.

Turun Caravan Show 13.–15.1.2017