Caravan-lehti somessa

Turun Automatkailumessuilla uudenlaista messupöhinää

Pinnalla

Turun Automatkailumessuilla uudenlaista messupöhinää

Automatkailumessut on syntynyt Best-Caravan Oy:n yrittäjän Lasse Sorvarin ajatuksesta.

Turun Messukeskuksessa tänä viikonloppuna 10.–12.1. järjestettävät historian ensimmäiset Automatkailumessut eivät jää yksittäiseksi messutapahtumaksi.

Turussa tammikuussa järjestetyn Caravan Show’n siirtyminen keväälle – tapahtuma järjestetään tänä vuonna 24.–26. huhtikuuta – synnytti uuden matkailuajoneuvoalan messutapahtuman.

Uusi Automatkailumessut-tapahtuma alkoi hahmottua Best-Caravan Oy:n yrittäjän Lasse Sorvarin mielessä siinä vaiheessa, kun Caravan Show’n ajankohdan vaihtuminen varmistui.

Automatkailumessuilla on esillä noin 70 uutta matkailuajoneuvoa.

– Tammikuu on ollut meille hyvä ajankohta ajoneuvomyynnin kannalta, tammikuun messuista on saatu hyvä startti uudelle vuodelle. Lisäksi matkailuajoneuvoja käytetään enenevässä määrin läpi vuoden. Turun karavaanaritreffit on lisäksi antanut asiakkaille mahdollisuuden tulla yhteen isommalla porukalla, emmekä halunneet ottaa sitä mahdollisuutta heiltä pois, valottaa Lasse Sorvari Automatkailumessujen taustaa.

Jatkoa seuraa tammikuussa 2021

Huhtikuu ei ole Sorvarin mielestä Best-Caravanille hyvä messukuukausi, mutta yritys on siitä huolimatta mukana entiseen tapaan Caravan Show’ssa. Best-Caravan on mukana myös ensi viikonloppuna 17.–19.1. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävässä Caravan-näyttelyssä.

Yksi halli on varattu matkailuajoneuvoalan tarvikkeille. Eri maahantuojien edustamat tuotteet ovat esillä sekaisin ilman osastojakoa.

Best-Caravan Oy:n lisäksi Automatkailumessuilla ovat matkailuajoneuvokauppiaista mukana K&K Kivinen Oy ja Pro Caravan Oy. Nämä kolme kauppiasta edustavat ainakin sellaisia merkkejä kuin Concorde, Dethleffs, Dreamer, Eriba, Fendt, Hobby, Hymer, Knaus, Niesmann+Bischoff, Poksi, Rapido, Sunlight ja Weinsberg. Automatkailumessuilla on esillä näiden merkkien uusia ajoneuvoja yhteensä noin 70 kappaletta.

– Muitakaan kauppiaita ei kielletty tulemasta, mutta muut yritykset eivät kysyneet osallistumismahdollisuutta. Meillä on Turun Messukeskuksen kanssa muutaman vuoden sopimus siitä, että saamme vuokrattua nämä tilat tähän samaan ajankohtaan. Kun Automatkailumessut 2021 järjestetään vuoden päästä tammikuussa, niin joku muukin kauppias saattaa olla mukana, arvelee Sorvari.

Lasse Sorvari ei ota itselleen kunniaa siitä, että Automatkailumessut poikkeavat ilmeeltään perinteisistä matkailuajoneuvomessuista.

Käytettyjen matkailuajoneuvojen hallissa on yli sata ajoneuvoa.

– Täällä on uutta tosi paljon enemmän, kuin mitä osasi kuvitella. Tämä ei ole minun kädenjälkeäni, tämä lopputulos on meidän henkilökunnan ansiota. Jaoimme vastuut jo ensimmäisessä palaverissa, ja porukka otti hommat hoitoonsa. Best-Caravanin markkinointipäällikkö Tuomas Salminen on messujen pääsuunnittelija.

Vahva rooli tapahtuman suunnittelussa on ollut myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketalouden alan yrittäjyyden erikoiskoulutusyksiköllä Tiimiakatemialla. Tiimiakatemialaisten keski-ikä on 20 vuotta, ja heidän tavoitteenaan on saada parikymppiset nuoret kiinnostumaan vastuullisesta matkailusta ja tulemaan messuille. Somamarkkinointi onkin ollut merkittävässä osassa messujen markkinoinnissa.

Kävijätavoite peräti 12 000

Automatkailumessut laajentaa perinteisten karavaanimessujen teemoja antamalla ideoita ja intoa automatkailuun, on suunnitelmissa sitten matkailu matkailuautolla, matkailuvaunulla tai henkilöautolla. Matkailuajoneuvojen ja karavaanitarvikkeiden lisäksi messuilla pääsee tutustumaan mielenkiintoisiin automatkakohteisiin ja tien päällä viihtyvien ihmisten vauhdikkaisiin harrastuksiin.

Auditoriossa on kaikkina messupäivinä mielenkiintoisia esiintyjiä ja esityksiä.

Uusien ajoneuvojen esillepano poikkeaa jonkin verran totutusta, sillä selviä merkkikohtaisia osastoja ei ole, eikä autoja ole ahdettu vieri viereen. Yksi Turun Messukeskuksen halleista on varattu matkailuajoneuvoalan tarvikkeille. Myös tässä hallissa eri maahantuojien edustamat tuotteet ovat sekaisin ilman osastojakoa, mikä todennäköisesti helpottaa esimerkiksi etutelttojen vertailua.

Yksi halli on pyhitetty käytetyille matkailuajoneuvoille, joita on myynnissä yli sata kappaletta.

Piha-alueella olevalle karavaanarialueella yöpyy messuviikonlopun aikana noin 200 matkailuajoneuvokuntaa.

Automatkailumessujen kävijätavoite on kunnianhimoinen: vuosi sitten Caravan Show’n kävijämäärä oli noin 6 500, mutta Lasse Sorvarin organisaatio tähtää 12 000 kävijään.

Tyylikäs Ford Mustanga ja retro-Eriba muodostavat siistin yhdistelmän.

– Vanhalta asiakaskunnalta ei viedä pois huomiota, mutta ohjelmalla ja esiintyjillä pyritään lisäksi saamaan samanlainen määrä uusia, kertoo Lasse Sorvari.

Automatkailumessut ovat auki nyt lauantaina 11.1. kello 10–18 ja sunnuntaina 12.1. kello 10–17.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Pertti

    10.1.2020 klo 23:37

    Samanlaisia rumia lasikuitukiuluja kuin ennenkin 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Y l ö s