Näin sujui Malagan Hannun Suomen-vierailu, tällä kertaa

Miten on mahdollista, että on asunut Espanjassa yli 30 vuotta ja silti Suomessa on joka puolella kavereita? No, ainoa selitys tähän on, että mies on karavaanari.

Malagan Hannu, os. Teivonen, lähti Stadista nuorena skönelle [merelle] ja jäi sille tielle. Osti pienen mökin Malagan rannikolta ja meni naimisiin espanjattaren kanssa.

Myöhemmin hänestä tuli karavaanari. Kun on karjalaista verta suonissa, on hieman levoton. Hannu on oikeastaan aina evakossa; osan aikaa pähkinätilallaan vanhemmassa matkailuautossaan vuoristossa, Coinin pikkukylässä.

Pekaanipähkinöitä tulee paljon, kun ilmat ovat suotuisat. Pähkinöistä saavat osansa suomalaiset karavaanarit, jotka viettävät talviaan Espanjan Aurinkorannikolla.

Malagan Hannu, joka on käsite karavaanaripiireissä, asustelee suuren osan ajastaan Mijas-vuoren kainalossa suomalaisten valtaamalla campingilla. Camping Suomi Villagessa on sauna, joka lämpenee kolme kertaa viikossa. Siellä on kahvila/ravintola, jossa voi nauttia aamiaisen ikuisessa Aurinkorannikon lämmössä. Alhaalla näkyy Välimeri ja suomalaiskaupunki Fuengirola.

Päivät Hannu viettääkin etupäässä suomalaisten kanssa alhaalla Fuengirolassa. Erityisesti Thelman suomalaiskahvilassa, joka on merimiesten ja karavaanareiden suosiossa.

Ei auttanut kuin ajaa Naantaliin

Hannu on sielultaan merimies ja siksi tapaamme Puuvenemessuilla Kotkassa. Hän on ollut juuri sköne-eläkeläisten kympin kahveilla, jota vietettiin vanhalla Hyöky-laivalla.

Istumme Puuvenemessujen viihtyisässä ulkopöydässä. Hannu kertoo ajaneensa jo tässä vaiheessa yli kolmetuhatta kilometriä: Malaga–Travemünde–Haaparanta–Tornio–Kemi–Nurmes–Naantali… Ja nyt viime yö, ennen Kotkaa, Purhon leirintäalueella ”koska siellä on hyvä telttasauna”.

Kun on asunut puolet elämästään Espanjan Aurinkorannikolla, Suomen sadekesä on kamalaa.

­– Alku Suomi-matkasta oli ihan kamalaa. Oulussa satoi ja oli vain kymmenen astetta lämmintä. Lieksassa ei ollut sen paremmin, yritin lähteä kalaan Pieliselle, mutta satoi ja satoi. Ei auttanut kuin ajaa Naantaliin, missä sielläkin minulla on kavereita. Ajaminen tällä uudella retkiautolla on niin miellyttävää, että ajan mieluummin viisisataa kilometriä kuin kykin sateessa.

Puuvenemessuilla tulee mieleen, että nuo veneet ja Hannun peltikuorinen retkeilyauto ovat sukua toisilleen. Kummassakin on pienet tilat, mutta ne on suunniteltu siten, että kaikki toimii. Hannu on selvästi tyytyväinen valintaansa.

– Auto on aika timmissä. On ollut sellaista loppuhiontaa kuten telkkarin uusi teline ja peruutuskamera. Olen oikein tyytyväinen tähän, Hannu toteaa.

– Koko reissulla en ole ollut sähkötolpassa, kennoista tulee virtaa hupiakkuun ja olen täysin autonomisen vapaa.

Kuin Katalonia, ajattelen salaa.

”Jos pääsis kalaan Saimaalle”

Laamalansaari on selvästi Hannun kotikämppäri Suomessa, sinne hän lähtee tapaamisemme jälkeen Kotkasta. Siellä lämpenee taas sauna, siellä on oma perämoottori ja siellä on kaverit.

– Jos pääsis kalaan Saimaalle ja ehtis sinne lauantaiksi, kun Laamalansaareen tulee kaikennäköistä piirakanmyyjää ja muita.

Hannun puheissa vilahtelee caravan-alueita ympäri Suomea: Rekiniemi Lieksa, Etuniemi Hirvensalmi, Leininranta Kausala, Purho, Herrasmanni Lahti…painotus on Itä-Suomessa. Karjalaispoika kun on, geenit Viipurista.

Vaikka hän kulkee hetkessä, ilman suunnitelmia, niin pakollisia paikkoja on tälläkin reissulla.

– Systerin luokse Stadiin, Laamalansaareen ja lopuksi Rutu-treffeille Hartolaan. Siellä tapaa vielä vanhoja rutuja ja menen sinne jo viikkoa aikaisemmin.

Hartolasta Malagan Hannu ajaa ensimmäisten kurkiaurojen kanssa samaa vauhtia rannikolle, Naantaliin. Siitä, kun hyvä ilma ja suotuisat ilmavirtaukset tulevat, yli Ruotsin puolelle ja nokka kohti Malagaa. Odottamaan suomalaisten karavaanareiden saapumista talveksi Aurinkorannikolle. Ja eiköhän siitä kertynyt taas 8 000 kilometrin reissu – taas yksi ”viimeinen.”

Hannun käytetyin siivousväline retkiautossa on maalipensseli.