Caravan-lehti somessa

Nettiekstra: Karavaanarin Kainuu

Maamme suurimpien järvenselkien lisäksi Manamansaloa luonnehtivat etenkin pitkät hiekkarannat, komeat rantatörmät sekä kirkkaat harjulammet. Kuva: Mananmansalon leirintäalue

Leirintä

Nettiekstra: Karavaanarin Kainuu

Kainuussa kiehtoo puhdas luonto vaaroineen, havumetsineen ja vesistöineen. Alueen valttikortteja ovat lisäksi omaleimainen historia sekä monipuoliset aktiviteetit.

Caravan-lehdessä 3/2017 esiteltiin Kainuun luontoa, vaellusreittejä ja vesireittejä. Jutussa tutustuttiin kainuulaiseen Lentuan kylään, Vaalan Manamansaloon, Puolangan Hepokönkääseen ja Sotkamon Vuokattiin. Tarkemmin päästiin tutkimaan Paltaniemen kuvakirkkoa Kajaanissa sekä Raatteentietä Suomussalmella.

Nettiekstra esittelee seuraavassa Kainuun alueen karavaanarille sopivia yöpymispaikkoja.

Karavaanarin yöpaikkoja Kainuussa

Kattivankkuri SFC, Sotkamo: SFC-alue Kattivankkuri sijaitsee Vuokatinrinteiden tuntumassa ja se on avoinna ympäri vuoden. Leirintäpaikan pinta-ala on noin 5 hehtaaria ja alue on pääosin nurmetettu. Matkailuajoneuvopaikkoja siellä on 156 ja ne kaikki on varustettu sähköllä. Yleinen sauna kuuluu hintaan. Suihkuissa ja vessoissa käyntien lisäksi tavanomaiset ruoanvalmistuspuuhat onnistuvat, ja grillikota tietysti houkuttelee makkarankäristelyyn. Pyykkejäkin pääsee pesemään ja kuivattamaan, ja myös lastenhoitotila löytyy. Paikat ovat hyvässä kunnossa ja palvelu on ystävällistä, ja lapsia on ajateltu sekä ulko- että sisäleikkitiloin. Alueelta on oma siirtymähissi, jolla talvisin pääsee suoraan Vuokatinrinteiden laskettelurinnejärjestelmään. Vuokatin urheiluopisto uima- ja urheiluhalleineen on Kattivankkurista vain kilometrin päässä, samoin hiihtoputki. Sotkamon kirkonkylälle ja uimapaikalle Hiukan hiekkarannalle kertyy kuuden kilometrin ajomatka, ja saman matkan etäisyydellä on kuulu Naapurinvaaran tanssilava. Kuva: Kattivankkuri.fi

Kiantajärven leirintä, Suomussalmi: Kiantajärven leirintäalue sijaitsee Suomussalmen keskustan ja kirkonkylän puolivälissä Kiantajärven rannalla. Keskustasta sinne on noin neljän kilometrin ajomatka, ja alue on avoinna 1.6.–31.8. Mäntymetsäinen leirintämaasto sijaitsee niemen nokassa ja se on neljän hehtaarin laajuinen. Matkailuajopelipaikkoja siellä on 40 ja niistä puolessa on sähköliitäntä. Käytössä leiriytyjille ovat vessojen ja suihkujen lisäksi keittokatos ja lämminvetinen astianpesupaikka sekä pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Kemssantyhjennyspaikkakin löytyy. Muonitusta helpottaa elintarvikekioski, ja paikalla on myös kahvio. Makeat löylyt tarjoaa puulämmitteinen sauna, ja lapsille on leikkipaikka sekä tietysti uimaranta. Luonnon katseluun ja kuvaamiseen tarjoutuu Suomussalmella mahdollisuus monessa itärajan yrityksessä karhun ollessa pääkuvauskohde, mutta nähdä voi myös pienempiä villieläimiä sekä maa- ja merikotkia. Ellei sää houkuta luontoon, voi nauttia virkistyskylpylä Kiannon Kuohujen palveluista. Suomussalmi.fi

Kohtauspaikka SFC, Vaala: SFC-Kohtauspaikka on matkailijoita koivikkoisella niemellä Kajaanin Vuottolahdessa palveleva viihtyisä nurmikkoinen leirintäalue, jonka rantaan liplattavat kauniin Oulujärven laineet. Vajaan kolmen hehtaarin laajuisen alueen 200 matkailuajoneuvopaikasta noin puolet on varustettu sähköllä, ja rannassa on myös vierasvenesatama laskuluiskineen. Huoltorakennus on nykyaikainen, joten vessojen, suihkujen ja pyykinpesun kanssa tuskin tulee ongelmia. Viihdykettä kesäiltoihin tarjoavat monet erilaiset tapahtumat, ja tanssimaankin välillä pääsee. Uimaranta on lapsiystävällinen, ja tenavia kiinnostanevat myös peuhupaikka, trampoliini sekä vaijerirata. Lammessa ui jännittävä siipiratasalus. Pelata voi frisbeegolfia tai petankkia, ja nälän yllättäessä löytyy kioskibaari tai grillipaikkoja. Saunoissa on tietysti mahdollisuus makoisiin löylyihin. Oulujärven mainiot kalavedet odottavat innokkaita kalastajia, ja veneiden käyttö on alueella ilmaista. Kajaanin keskustasta Kohtauspaikalle on noin 30 kilometrin ajomatka. Kuva: Sfc-kohtauspaikka.com

Kylmäluoma, Taivalkoski: Karavaanarit äänestivät Kylmäluoman Vuoden 2000 Leirintäalueeksi antaen kiitosta paikan rauhallisuudesta ja siisteydestä, hyvistä kalavesistä sekä hyvästä palvelusta. Äänestyksessä ylistettiin myös alueen hoidettuja retkeilypolkuja ja komeita maisemia. Kangasmaastoinen alue sijaitsee valtatie 5:n varrella Kuusamosta 50 kilometriä etelään ja se on 8 hehtaarin laajuinen. Matkailuajopelipaikkoja on 56, joista osa on sähköistetty, mutta mökkejä ja majoitushuoneitakin on tarjolla. Huoltorakennuksessa on vessojen, suihkujen ja saunojen lisäksi pyykinpesutila sekä kalankäsittelyhuone. Ruoanvalmistukseen on kesäkeittiö, ja mikäli haluaa laistaa ruoanlaiton, voi kipaista ravintolaan. Kemssantyhjennyspaikkakin Kylmäluomassa on. Lapsia houkuttavat leikkipaikka ja tietysti uimaranta. Postilaatikkokin alueelta löytyy. Veneitä ja kanootteja sekä polkupyöriä vuokrataan, samoin kalastusvälineitä. Yöpymishintoihin sisältyy huoltorakennuksen saunan käyttö, mutta alueella on myös mukavia rantasaunoja. Hossa-kylmaluoma.fi

Lentuankoski, Kuhmo: Luonnonkauniilla paikalla Lentuankosken äärellä Kuhmon keskustasta 15 kilometrin päässä sijaitsee kolmen hehtaarin laajuinen nurmikkoinen Lentuankosken leirintäalue, jonne on vastikään tehty uusia sähköistettyjä matkailuajoneuvopaikkoja ohi virtaavan joen rantaan. Alue sijaitsee Lammasjärven rannalla ja kaikkiaan siellä on paikkoja 50 kappaletta. Vessojen ja lämminvetisten suihkujen ohella sieltä löytyvät kemssantyhjennys- ja jätteidenlajittelupaikka, ja rantasaunan saa tilauksesta lämpimäksi päivittäin. Raikasta juomavettä on saatavilla tarvittaessa. Keittokatoksessa saa kokatuksi syömiset ja tiskatuksi astiat, ja rannan nuotiopaikalla ja grillikatoksessa on kiva paistaa makkaroita tai savustaa kalaa. Kalalle Pienelle Lentuankoskelle pääsee kävelemällä alueelta polkua pitkin viisi minuuttia, ja halukkaat voivat lainata alueelta maksutta mato-ongen. Laavuromantiikkaa kaipaaville on tarjolla välisuvannon laavu, jolle pääsee polkua pitkin suoraan leirintäalueelta. Lentuankoski Camping on avoinna toukokuun lopulta syyskuun alkuun. Lentuankoski.fi

Manamansalon leirintäalue, Vaala: Manamansalon leirintäalue sijaitsee luonnonkauniilla Manamansalon saarella Oulujärvellä. Alueelle on Kajaanista matkaa 90 kilometriä. Mäntykankaalla sijaitsevalle 12 hehtaarin suuruiselle alueelle ajetaan saaren pohjoispuolelta Kaivannonsalmen sillan kautta. Etelästä tullessa saarelle on lauttayhteys (Vuolijoki–Vaala). Mananmansalon leirintäalueella on 170 matkailuajoneuvopaikkaa, jotka kaikki on asvaltoitu. Sähköpaikkoja löytyy 140. Manamansalon leirintäalue on yksi viidestä Suomen viiden tähden alueesta. Alue on Metsähallituksen matkailukalastusalue. Seudulla on paljon ulkoilureittejä laavuineen ja nuotiopaikoineen. Manamansalon leirintäalue tarjoaa karavaanarille lähes kaikkea, mitä voi odottaa. Alueelta löytyy täydet palvelut kesäsesongin aikaan ja sesongin ulkopuolellakin joitakin palveluita on tarjolla mökkimajoittujille. Alueella on muun muassa ravintola, kaksi perhesaunaa ja erillinen telttailualue. Leirintäalue on tänä vuonna avoinna 12.5.–17.9. Kuva: Manamansalo.fi

Ristijärven Pirtti, Ristijärvi: Ristijärven Pirtti on viitostien varrella kauniin ja kalaisan Iijärven rannalla kauniissa maalaismaisemassa sijaitseva leirintäalue Kajaanista 39 kilometriä pohjoiseen. Sähköistettyjä matkailuajoneuvopaikkoja sieltä löytyy yhteensä 30 kappaletta, ja myös kemssantyhjennys on mahdollista. Varustukseen kuuluvat vessojen ja suihkujen lisäksi pesukone, kuivaushuone, astiainpesupaikka, ruoanvalmistustila sekä lastenhoitotila, ja sauna yleisillä vuoroilla sisältyy vuorokausihintaan. Tilaussaunankin voi toki varata. Päärakennuksessa toimii kahvila, ja sisäoleskelutilojen ohella lapsille on ulkoleikkipaikka. Makkaraa pääsee luonnollisesti tiristelemään alueen grillikatoksessa, ja alueella on mahdollisuus myös jätteiden lajitteluun. Uimaranta ja erilaisia pelikenttiä löytyy lähistöltä, samoin merkittyjä ulkoilureittejä ja jopa lemmikkien uimaranta. Polkupyöriä, veneitä ja kanootteja on vuokran.

Lue koko juttu uusimmasta Caravan-lehdestä 3/2017. SF-Caravanin jäsenet saavat lehden ilmaiseksi, mutta sen voi ostaa myös irtonumerona Lehtipisteestä tai Lehtiluukku.fi-palvelusta.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Leirintä

Y l ö s