Matkailuautojen vuokraus kasvattaa suosiotaan: ”Kiinnostuneita ollut todella paljon”

Caravan-alan vuokramarkkinoilla on tilaa niin isoille kuin pienillekin toimijoille.

Moni karavaanariksi ryhtymistä harkitseva ottaa ensikosketuksensa harrastukseen vuokraamalla matkailuajoneuvon ensin viikoksi tai pariksi. Kaupoille suunnataan usein vasta sen jälkeen.

– Vuokraaminen on hyvä tapa kokeilla, onko tämä oma juttu vai ei, ja siihen kannustamme itsekin, sanoo Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki.

Mia Nordström esittelee Matkamessuilla McRentin palveluita.

MAT:lla on Matkamessujen puolella oma osastonsa, jonka tiskillä on saatu vastailla leirintämatkailusta kiinnostuneiden kysymyksiin läpi viikonlopun.

Messuosaston tiskin takana neuvoja on tarjonnut myös McRentin vuokravastaava Mia Nordström.

– Kiinnostuneita on ollut todella paljon ja kaiken ikäisiä: vanhempia pariskuntia, nuoria pareja, lapsiperheitä. Perheitä on kiinnostanut eniten etelään, Baltiaan ja Pohjoismaihin matkaaminen, mutta Norja on tuntunut kiinnostavan kaikkia, Nordström sanoo.

Best-Caravanin tytäryhtiö McRent on toinen Suomen suurista vuokrausketjuista, ja sillä on toimipisteet Hyvinkäällä ja Rovaniemellä. Ensi kesänä uusia autoja on liikenteessä 62.

– Meillä on hyvin selkeä vuokrasopimus, joka sisältää kaiken tarvittavan, mutta toki tarjolla on lisäpalveluitakin. Messutarjouksena matkailuauton saa 900 eurolla viikko, mutta huippusesongin aikaan haarukka asettuu 1 200–1 500 euroon.

Touring Carsilla kova kasvu

Alan suurin nimi on vuodesta 1982 asti toiminut Touring Cars, joka kasvaa kasvamistaan. Suomesta yritys on ehtinyt levittyä vuosien varrella jo esimerkiksi muihin Pohjoismaihin, Baltiaan, Ranskaan, Espanjaan ja Isoon-Britanniaan. Konsepti on sama joka maassa.

Antti Siljamäki kannustaa kokeilemaan matkailuautoilua.

– Tämä on ihan järjettömästi kasvava ala. Olemme kasvaneet jo vuosikymmeniä joka vuosi keskimäärin neljänneksellä, Touring Carsin omistaja Tanja Saarnio sanoo. Päättyneellä tilikaudella yrityksen liikevaihto paisui hulppeat 29 prosenttia.

– Kunhan millenniaalit (1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneet) tästä varttuvat kulutusikään, matkailuautojen myynti varmaan loppuu kokonaan, hän lohkaisee.

Yritys toimii yleensä päämiehenä eri maissa, joissa toimintaa pyörittää yleensä 1–2 paikallista franchising-yrittäjää.

– Vuonna 2020 valtaamme Saksan, mutta tähyilemme myös Kroatiaan ja Italiaan. Islannissa autojen kysyntä taas on muuten huipputasolla, Touring Carsin toimitusjohtaja Veijo Tiitinen sanoo.

Suomessa Touring Carsilla on pisteet Vantaalla ja Rovaniemellä. Asiakkaista noin 80 prosenttia ovat ulkomaalaisia. Sesonkiaikaan matkailuauton saa perusvarusteilla ja rajattomilla kilometreillä 1 200–1 500 eurolla per viikko.

– Emme ole edullisin, mutta laadukkain. Asiakkaalle teemme vuokrauksen erittäin helpoksi, Tiitinen sanoo.

Tuoreeltaan toimitusjohtajana aloittanut Tiitinen on työskennellyt yrityksessä 16 vuotta. Hän oli aiemmin kehittelemässä yrityksen sijoitustuottojärjestelmää sekä avaamassa Touring Carsin toimintoja ulkomaille kuten Islantiin ja Ruotsiin.

Myös pienille toimijoille tilaa

Matkailuajoneuvojen vuokrauksen jatkuva kasvu innostaa alalle myös pieniä toimijoita. Tuoreimpiin tulokkaisiin lukeutuu Kangasalla aloittava Esarent, joka ryhtyy vuokraamaan kahta uutta retkeilyautoa.

Esa Lehdon retkeilyautovuokraamo palvelee Tampereen seudulla.

– Uskomme, että näppärät retkeilyautot kiinnostavat Tampereen seudulla juuri sitä kohderyhmää, joka haluaa ensin kokeilla karavaanarielämää, yrittäjä Esa Lehto sanoo.

Hänkin on huomannut vuokramarkkinoiden nosteen.

– Alalla on varmasti tilaa myös pienille ja ketterille toimijoille, joiden on helppo joustaa ja toimittaa auto pyydettäessä esimerkiksi asiakkaalle kotipihaan.

Lehdolla on myös aiempaa kokemusta toiminnasta, sillä hän vuokrasi matkailuajoneuvoja jo vuosina 1996–2010 ennen siirtymistään alan muihin tehtäviin. Nyt hän ottaa kahdeksan vuoden tauon jälkeen uuden startin.

– Pitkä kokemus alalta on varmasti asiakkaiden etu, mutta uskoisin myös hintojemme olevan kilpailukykyisiä. Viikon hinta liikkuu autosta riippuen tuhannen euron molemmin puolin, mutta tarvittaessa myös erikoisemmista tarpeista voidaan aina neuvotella. Esimerkiksi yrityksen asiakastilaisuuteen auton voi vuokrata vaikka päiväksi.

Keskustelu

  1. […] Samaan aikaan kun kauppa käy, myös asuntoautojen vuokraajat kertovat liiketoiminnan voimakkaasta kasvusta. […]

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.