Caravan-lehti somessa

Karavaanarin vuosi alkaa Turusta – Yölintu tähdittää Caravan Show’ta

Viime vuonna Turun messut houkuttelivat paikalle liki 7 000 vierasta. (Kuva: Pirjo Rättyä)

Tapahtumat

Karavaanarin vuosi alkaa Turusta – Yölintu tähdittää Caravan Show’ta

Esillä on kosolti uusia matkailuajoneuvoja. Luennoilla pureudutaan muun muassa tieliikennelain muutoksiin.

Turun Caravan Show -messuviikonloppu avaa perinteisesti karavaanareiden matkailuvuoden ensi viikolla, 11.–13. tammikuuta.

Ostosmahdollisuuksien lisäksi messut tarjoavat hyödyllisiä vinkkejä sekä koti- että ulkomaanmatkailuun. Tapahtuman yhteistyökumppanina on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan toiminut SF-Caravan ry. Yhteistyö jatkuu, ja SF-Caravan tarjoaa yleisölle muun muassa karavaanimatkailuun liittyviä luentoja. Luentoja kuullaan muun muassa ajokorttiasioiden uudistuksista, nestekaasun tankkipulloista, tulevasta tieliikennelaista sekä karavaanimatkailusta Baltiassa.

Lisäksi messuilla julkistetaan Vuoden caravan-alue, Vuoden karavaanari sekä Vuoden koiraystävällisin leirintäalue.

Yölintu estradilla

Tapahtuman viihdepuolesta lauantaina vastaa Yölintu-yhtye, joka esiintyy Simo Silmun johdolla messuravintolassa kello 16 ja kello 18. Silmu itsekin tunnetaan karavaanarina.

Messuvieraat voivat majoittua viikonlopun ajaksi SF-Caravan Turku ry:n järjestämille messutreffeille. Messukeskuksen ulkoalue toimii treffialueena ja treffiläisille on illaksi luvassa omaa ohjelmaa.

Tänä vuonna matkailuajoneuvomerkeistä messuilla ovat edustettuina muun muassa Adria, Bürstner, Carado, Carthago, CI, Concorde, Dethleffs, Fendt, Hobby, Hymer, Kabe, Knaus, LMC, Mobilvetta, Poksi, Pössl, Rapido, Roadcar, Sunlight, T@B, Tabbert ja Weinsberg.

Viime vuonna Turun Messukeskuksessa järjestetyn Caravan Shown tarjontaan kävi tutustumassa yhteensä lähes 7 000 kävijää.

Turunmessukeskus.fi

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Tapahtumat

Y l ö s