Karavaanareille talviajelu saattaa olla haastavaa, eivätkä jäiset tiet aina houkuta. Jäästä on kuitenkin moneksi, ja maisemaa katsoessa sitä ihmettelee, miten ihmeessä 10 000 vuotta sitten samalle paikalle levittäytyi paksu kerros jäätä.

Viimeisimmän jääkauden eli Veikselin jäljet ovat uurtaneet ja muokanneet Suomineidon näkymiä koko maan mitalta. Otetaanpa selvää siitä, minne karavaanareiden kannattaa suunnata luonnontaidetta katsomaan.

Maan kohoaminen, harjut, hiidenkirnut, silokalliot ja kurut toimivat esimerkkeinä jäämassojen jälkeensä jättämistä ilmiöistä, taiteilijoiden mielenmaisemista ja maaperän muokkaamisesta.

1. Askolan hiidenkirnut, kivenmurikka hitaassa pesukoneessa

Ensimmäinen sija jääkauden jäljille myönnetään Etelä-Suomeen. Askolan hiidenkirnut löytyivät sattumalta, kun vuonna 1950 Soini Järvelä kiipesi poikansa Jaakon kanssa ylös Kirnukallion rinnettä. Soini otti tukea kuusennäreestä, joka pulpahti ylös sijoiltaan paljastaen sileäksi hioutuneen suuren kuopan kalliossa. Tämä kuoppa osoittautui hiidenkirnuksi.

Askolan maatalousnuoret yrittivät kirnujen esiin kaivamista 1950-luvun puolivälissä. Talkoolaiset kuitenkin uupuivat tyhjentäessään Kuhnepytyksi sittemmin ristittyä komistusta. Apuvälineitä tai taljoja ei ollut talkoolaisten apuna, joten hankkeesta luovuttiin.

Vuonna 1964 puutarhuri Jaakko Järvelä toi Kirnukalliolle arvovaltaisia vieraita, WSOY:n pääjohtaja Yrjö A. Jäntin ja Yhtyneiden Kuvalehtien varatoimitusjohtaja Lauri Jäntin. He ymmärsivät heti, että paikan erikoisuudessa oli jotain arvokasta.

Paikalle hälytettiin Helsingin yliopiston maantieteen professori Veikko Okko. Okko totesi samaa kuin Jäntit, ja Yhtyneet kuvalehdet päätyivät kustantamaan hiidenkirnujen puhdistamisen.

Sulamisvesien muovaamia

Askolan hiidenkirnut syntyivät 10 000 vuotta sitten viimeisimmän jääkauden päättyessä. Tapahtumaketju sai alkunsa, kun todennäköisesti jäätikköön muodostuneeseen pystysuuntaiseen repeämään syöksyi sulamisvesiä. Alaspäin syöksyvä, kiertävää liikettä tehnyt vesi ”jäätikkökaivossa” kuljetti mukanaan lohkareita ja kiviä.

Pyöriessään luonnon omassa pesukoneessa kova maa-aines kaiversi kallioon kuopan, joka laajeni vähitellen isommaksi altaaksi. Prosessi kesti satoja vuosia jättäen jälkeensä upeita hiidenkirnuja.

Monipuolinen jääkausikohde palvelee kaiken tasoisia luonnossa liikkujia. Pääkaupunkiseudun läheisyys palveluineen tekevät paikasta hyvän päiväretkikohteen. Vinkkinä kannattaa käydä vierailulla läheisessä Sipoonkorven kansallispuistossa. Suunnaksi kannattaa ottaa tällöin Storträsk uusine parkkipaikkoineen.

Maisemissa on sopivasti vaihtuvuutta, metsäisemmistä osuuksista silokallioihin, kirnuihin ja kuvankauniiseen joki-idylliin. Luontopolulla on keijumainen tunnelma.

Etelässä on kaikkea. Vaikka paikan päällä ei ole parkkipaikkaa kummempia palveluja, puolen tunnin ajomatkan päästä löytyy lähes kaikkea. Parkkialue on laaja ja mahdollistaa pienen puskaparkkitauonkin. Etsivä löytää alueelta majoitusvaihtoehtoja yllin kyllin.

Aina avoinna

Askolan Kirnualue on aina avoinna. Ja vaikka talvikunnossapitoa ei ole, polku on usein tallattuna hyvässä kunnossa. Hiidenkirnuille mentäessä voi suorittaa pääsymaksun, jolla voi tukea luontokohteen ylläpitoa ja hoitotyötä.

Pysäköintialueelta on matkaa kirnuille 500 metriä. Paikan päällä odottaa 20 upeaa luonnonmuodostumaa, joiden luokse pääsee portaiden ja kaidetukien avulla.

Askolan hiidenkirnut ei ole esteetön kohde, joten esimerkiksi lastenrattaiden kanssa kulkeminen on haastavaa. Kirnukallion alapuolella virtaa joki, jonka varrelle on rakennettu tulipaikka.

Kirnumaisen kierroksen voi päättää kulkemalla ympyräreittinä metsäpolkua takaisin pysäköintialueelle. Kokonaismittaa tälle retkelle tulee näin reilun kilometrin verran.

Hyvät tiet vievät Askolan Kirnualueelle perille saakka.

Hiidenkirnut.fi

Pysäköintialue: Hiidenkirnuntie 720, 07530 Askola

2. Kallahdenniemen suojelualue, pääkaupungin hienoin hiekkaranta

Kakkossijalle yltää Helsingistä metrolinjan läheisyydestä löytyvä Kallahdenharju. Tämä komistus on muodostunut jääkauden lopussa mannerjään reunaan jäätikköjoen kainaloon kerrostuneesta maa-aineksesta.

Kallahdenniemen harjuselänne on muutakin kuin kuivaa maata. Hiekkainen muodostuma jatkuu vedenalaisena laajana hiekkamatalikkona ja nousee pinnan päälle hiekkasaarina merellä. Uusia hiekkasärkkiä paljastuu, kun merivesi on alhaalla.

Mahtavat hiekkarannat ja upeat polut kannustavat tutkimaan elämää niemen eri sopukoissa. Silokalliot ja merimaisemat ovat piste iin päälle.

Hiekkamaana Kallahti on karua, joskin valoisaa mäntymetsää. Näissä olosuhteissa ja kaupungin sykkeessä näkee monia hyvin kesyn oloisia siivekkäitä. Palokärki esiintyy mielellään ja rummuttaa keloa eikä tunnu vaivaantuvan ihmisten ihailusta.

Jalan ja pyörällä

Polkupyöräily ja lenkkeily on suosittua näissä maisemissa. Kallahdenniemen polkuverkosto kattaa koko alueen. Luonnonsuojelualueilla näiltä poluilta ei tule poiketa ja herkän luonnon kulumista tulee välttää. Talvisin niemen voi päästä kiertämään hiihtäen, jos jäätilanne sen sallii.

Kesäisin hiekkamaat kutsuvat auringonpalvojia kahdelle pääkaupunkiseudun hienoimmalle hiekkarannalle. Ison Kallahden uimaranta on niemen tyvessä, ja lähellä niemen kärkeä on Kallahdenniemen uimaranta. Alueella on lukuisia pienempiä hiekkarantoja yksityisempiä piknikhetkiä varten.

Kallahdenniemen lähituntumassa operoi Natura Viva -ohjelmapalveluyritys, jolta voi vuokrata SUP-lautoja, kajakkeja ja maastopyöriä. Vesiltä löytyy useita melontareittejä, ja maastopyöräillen Kallahdenniemessä viettää mieluusti aikaa. Pyörällä voi polkaista tutustumaan läheiseen Särkkäniemen suojelualueeseen.

Helsingistä löytyvät täydet palvelut karavaanareille. Meri-Rastilan caravan-palvelut ovat lähellä, ja muutenkin palveluita on kaupoista ravintoloihin pääkaupungin sykkeessä.

Hyvät tiet vievät perille saakka, mutta ajoittainen ruuhkaliikenne saattaa hidastaa karavaanin kulkua. Parkkitilaa löytyy neljän tähden arvoisesti.

Pysäköintialue: Kallahdenniemen uimaranta, Kalvikinniementie, Helsinki

3. Sukulanrakka Rovaniemellä, hiiden ja piispan taistelukentällä

Sukulanrakan Hiidenkirnuille on matkaa Rovaniemen keskustasta noin 20 kilometriä. Paikalle pääsee Kemijoen itäpuolen tietä numero 926. Nelostieltä tultaessa joen yli pääsee pohjoisesta Valajaskosken ja etelästä Petäjäskosken kohdalta. Tieltä numero 926 on opastus paikalle. Loppumatka kulkee hiekkatietä pitkin.

Nämäkin hiidenkirnut syntyivät jääkauden lopulla 10 000 vuotta sitten. Sukulanrakassa kirnuja on kaikkiaan 14, joista kolme ovat huomattavan syviä. Suurin hiidenkirnu on heti paikalle tultaessa kallion juurella, läpimitaltaan 8 ja syvyydeltään 15 metriä.

Historiallinen luonto on vanhan metsän, mykistävien kallioiden ja laajojen postikorttimaisemien kainalossa parhaimmillaan. Lappihan on kauttaaltaan kuvankaunista ja villiä luontoa tarjoileva luontomatkailukeidas.

Monenlaisia tarinoita

Erikoiset muodostumat saivat liikkeelle kansantarinoita. Yhden mukaan Piispa Hemming oli tulossa käännyttämään paikallisia kristinuskoon. Sukulanrakassa asunut hiisi oli tämän kuultuaan asettunut nuolin ja kivin varustautuneena kaivamiinsa kirnuihin väijymään piispaa. Hemming saapuikin paikalle ja löylytti pahanpäiväisesti hiittä. Hiisi pakeni hädissään metsikköön.

Hiidenkirnujen lisäksi alueella on Hiidenpolku, jonka kiertämällä pääsee tutustumaan Sukulanrakan luontoon sekä jylhiin maisemiin. Ylhäällä kallioilla näkymät ovat huikeat kannatellen katsetta kymmeniä kilometrejä. Polkua voi seurailla kallion taakse vehreään lehtoon.

Jokamiehenoikeudella löytyy paljon tutkittavaa. Jääkausi on tehnyt täällä töitään, mikä näkyy kalliouurteina, lohkareina ja maastonmuotoina.

Parkkipaikan läheisyydessä sijaitsee varauskäytössä oleva Hiidenkota, jonka varaukseen tarkoitettu yhteydenottolomake löytyy Hiidenkirnujen kotisivulta. Tässä paikassa on perheiden hyvä seikkailla vaikka koko päivä.

Rovaniemellä on monipuoliset mahdollisuudet liikkua. Reittivinkkinä kannattaa tutustua myös Napapiirin retkeilyalueeseen. Joulupukin Pajakylän läheisyys täydentää kokonaisuutta.

Rovaniemeltä löytyy karavaanareille soveltuvia pysäköintialueita ja palveluita. Sesonkiaikaan kannattaa soittaa ennakkovarauksia karavaanaripalveluiden osalta. Rovaniemelle tiet ovat hyvät perille saakka. Myös Ounasvaaralle kannattaa eksyä.

Pysäköintialue: Hiidenkirnuntie 35, 97110 Rovaniemi

4. Maankohoamapuisto Simossa, kun jääkauden paine hellittää

Kun viimeisin jääkausi väistyi ja jäiden lähdön myötä paine maakuorta vasten hellitti, nousukausi alkoi. Kohoava maa aiheuttaa länsirannikolla meren pakenemista kauemmas rannikolta, näin myös Simossa.

Joka vuosi uutta maapinta-alaa ilmestyy maankohoamapuiston alueella mukavan kokoisen omakotitalotontin verran.

Perämerellä tämä ilmiö näkyy uusina saarina ja matalampina veneväylinä. Simon maankohoamapuistossa näytetään konkreettisesti opastaulujen kautta, millainen muutos alueella on koettu viimeistensatojen vuosien aikana.

Veiksel-jääkausi peitti osan Eurooppaa ja Skandinavian kauttaaltaan paksulla mannerjäällä. Pohjolan perukoilla jäämassat olivat 1 000–3 700 metriä paksuja.

Jäätikön massa painoi noin 60 kilometrin vahvuisen mannerlaatan lommolle. Simossa jään aiheuttama paine maan päällä oli jopa 3 000 tonnia neliömetriä kohti. Jää painoi maata mutkalle painauman ollessa kymmenistä aina tuhanteen metriin saakka. Simon painaumasta tuli lähes 1 000 metriä syvä.

Maa on kohonnut metrin yhden ihmisen elinvuosien aikana

Paineen hellittäessä alkoi oikomisprosessi, jota on kestänyt 10 000 vuotta. Simon maankohoumapuiston opastuspisteillä esitetään rantaviivan siirtyminen viimeisen viidensadan vuoden aikana. Maan kohoaminen on voimakkainta Perämeren alueella, joten muutokset rantamaisemassa ovat huomattavia.

Muutos on hidasta, mutta jos vanhemmilta ihmisiltä kysytään, maa on kohonnut metrin yhden ihmisen elinvuosien aikana. Tarkemmin kohoamista tapahtuu Simossa 8,5 millimetriä vuodessa.

Vastaavaa luonnonilmiön syntyä voidaan tutkia yhä tänä päivänä maapallolla. Esimerkiksi Grönlannissa jäätikön paksuus saaren keskellä on yli 3 kilometriä ja maankuori jäätikön alla on painunut merenpinnan alapuolelle. Tilanne on vastaava kuin Skandinaviassa 15 000 vuotta sitten.

Simon maankohoamapuisto on mukava ja suojainen luontoihme. Upeiden merimaisemien kainalossa viihtyvät linnut ja perhelomaa viettävät karavaanarit.

Puistossa näkymät ovat silmiä hivelevää katseltavaa. Lapin omat hiekkarannat merenlahdilla – yhdistettynä meren helmeilevällä pinnalla kelluviin vesilintuihin– kannustavat ottamaan kiikarit esiin.

Simon maankohoamapuiston alueella on kymmenen opastuspistettä, joissa voi käydä katsastamassa kyseisen alueen rantaviivan muutoksia. Nämä pisteet löytyvät Vasankarilta, Pahnilan museolta, vanhalta pappilalta, Simon kirkolta, Lahenrannalta, Palokarilta, Anteroisilta, Simon pirtiltä, Hepolantieltä ja Hietalasta.

Tornion ja Kemin palvelut ovat karavaanareiden kannalta kattavat. Haaparannan läheisyys kutkuttaa käymään päiväpäiväretkellä myös naapurin puolella. Merelliset kansallispuistot odottavat vierailijoita molemmin puolin rajaa.

Tiet Simoon ovat hyviä, ja myös palvelut ovat monipuolisia ja kattavia. Valtatie E75:n ruuhkaisuudesta kuitenkin pieni miinus.

Maankohoumapuisto.fi

Pysäköintialue: Juneksentie, 95210 Simo

5. Kiikkukivi Alavieskassa, eihän vaan se murikka päähän putua

Länsi-Suomessa on paljon jääkauden jälkiä ihmeteltäviksi. Erityisesti pirunpellot ja siirtolohkareet ovat tyypillisiä ihmetyksen aiheita pitkien hiekkarantojen lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla.

Alavieskan Jukulaisen kylältä Akannevalta löytyy Kiikkukivi. Paikallinen kuuluisuus asettui sijoilleen viimeisimmän jääkauden vetäytyessä luoteeseen ja kuljettaen mukanaan niin isompaa kuin pienempää maa-ainesta. Tällä irtoaa listauksessamme hienosti viides sija.

Lohkareen veikeys ja tasapainoilu kallion reunalla laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Tällaiset erikoiset kivet synnyttävät tarinoita.

Kummallisia luonnonnähtävyyksiä käytettiin esimerkiksi kaupankäynnin maamerkkeinä, merkinantotarkoituksiin ja käräjöintipaikkoina.

Kiikkukiven historiallisen energian tuntee paikalla vierailtaessa, onhan komistus löytänyt tiensä outoon paikkaan avokalliolla.

Perimätiedon mukaan kiikkukiveä on ennen pystynyt liikuttelemaan, mutta vuosien saatossa järkäle on istuutunut vankasti paikoilleen pienen rotkon reunalle. Kiven nähdessään kyllä miettii, että tuleekohan tuo painava murikka tuolta kohta alas. Siellä se on kiikkunut jo vuosituhansia, joten toivottavasti kiikkuminen ei ole vielä pitkään aikaan loppumassa.

Helposti löydettävissä

Kiikkukiven löytää ajamalla Kalajoen itäpuolella kulkevaa Ylivieska–Alavieska-tietä 7770 ja kääntymällä kohden Jukulaista Väätintielle.

Noin 200 metrin ajon jälkeen ollaan peltoaukealla ja oikealla näkyy kaksi metsäsaareketta, joiden vasemmanpuoleisessa saarekkeessa Kiikkukivi sijaitsee. Pellon vasenta laitaa ja ojan viertä kulkiessa tulee vastaan ojan ylittävä maasilta. Heti ylityksen jälkeen pienen pusikon läpi alkaa pilkottaa erikoinen näky.

Kalajoen tarjoamat palvelut karavaanareille ovat kattavat, mutta sesonkiaikaan tämä saattaa tuntua hinnoissa. Paikallistasolla etenkin Hiekkasärkkien palvelut ovat hyvin kattavat.

Virallista pysäköintialuetta ei ole, mutta auto kannattaa jättää Väätintielle vierailun ajaksi tien leveimpään kohtaan. Väätintie on vähän liikennöity kylätie.

Pysäköintialue: Väätintie, Alavieska

Teksti: Pepe Forsberg

Juttusarjassa julkaistut top 5 -listaukset:

• Suomen top 5 -historialliset kulttuurikohteet
• Suomen top 5 -jääkauden jäljet
• Suomen top 5 -koskikohteet
• Suomen top 5 -kaupunkiluontokohteet
• Suomen top 5 -lumikenkäilyreitit
• Suomen top 5 -fatbike-reitit
• Suomen top 5 -vaelluskohteet
• Suomen top 5 -melontapaikat
• Suomen top 5 -pilkkipaikat
• Suomen top 5 -valokuvaukselliset luontokohteet
• Suomen top 5 -päiväretkikohteet eläinten valtakunnassa