Caravan-lehti somessa

Ennätyssuuri Düsseldorfin Caravan Salon 26.8.–3.9.

Matkailuajoneuvot

Ennätyssuuri Düsseldorfin Caravan Salon 26.8.–3.9.

Maailman suurin liikkuvaan lomanviettoon keskittyvä messutapahtuma lyö tänä vuonna vanhat ennätyksensä.

Saksan Düsseldorfissa elo-syyskuun vaihteessa järjestettävä Caravan Salon kokoaa eri puolilta maailmaa 600 näytteilleasettajaa, ja 130 matkailuajoneuvobrändiä esittelee messuilla tuotteitaan.

26. elokuuta avautuvien ja 3. syyskuuta sulkeutuvien jättimessujen käytössä 13 näyttelyhallia ja ulkoalueita. Näyttelyn kokonaispinta-ala on 214 000 neliömetriä, ja esillä on noin 2 100 erilaista ajoneuvoa.

Esillä on tuttuun tapaan lukuisia ennennäkemättömiä ajoneuvoja – eli niitä uutuuksia, joista osasta on kerrottu/kerrotaan etukäteen Caravan-lehden internet-sivuilla. Ajoneuvojen skaala kattaa koko alan tarjonnan pienistä matkailuvaunuista jättikokoisiin luksusmatkailuautoihin.

– Karavaanimatkailun suosio kasvaa koko ajan. Alalla on nyt melkoinen buumi ja tulevaisuudennäkymät ovat hyvät. Odotamme tämän vuoden messuja suurella optimismilla ja uskomme, että viime vuoden ennätysluvut ylitetään, kertoo Caravan Salon -messujen johtaja Stefan Koschke.

Ajoneuvomatkailussa on selkeä suuntaus entistäkin mukavampiin ajoneuvoihin. Selviä trendejä ovat huippumodernien materiaalien käyttö sekä erilaisten avustin-, liitettävyys- ja etäkäyttöominaisuuksien lisääntyminen. Matkailuajoneuvojen kehityksessä on tietysti havaittavissa samoja trendejä, jotka ovat yleistyneet tällä vuosikymmenellä henkilöautoissa.

Karavaanimatkailun harrastajat haluavat ajoneuvoiltaan selvästi enemmän mukavuutta ja turvallisuutta. Tämä on hyvä kehityssuunta, sillä tähän saakka matkailuajoneuvojen ajettavuuteen on kiinnitetty liian vähän huomiota.

Sähköinen lippu kannattava ostos

Messukeskuksen isolla P1-parkkialueella on yli 3 500 matkailuajoneuvopaikkaa, ja paikan pystyy myös varaamaan etukäteen. Leirintäaluepaikkojen varaamisen lisäksi myös messuliput on ostettavissa netistä, ja henkilökohtaisella sähköisellä lipulla pääsee tutustumaan isoon tapahtumaan yhden päivän hinnalla kahtena päivänä.

Messut ovat avoinna joka päivä kello 10–18. Aikuisten messulippu maksaa online-hankintana 14 euroa ja kassalta ostettuna 18 euroa.

Lisätietoa Düsseldorfin suuresta Caravan Salon -messutapahtumasta löytyy osoitteesta www.caravan-salon.de

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Matkailuajoneuvot




Viikon luetuimmat




Y l ö s